Riippumattoman ekonomistin ja blogistin Roger Wessmanin mukaan Saksan menestystä työllisyyden parantamisessa on vaikeata liioitella.
”Kymmenessä vuodessa työttömyysaste on pudonnut kaksinumeroisista lukemista neljän prosentin pintaan. Työllisyysaste on noussut vielä rajummin, kymmenellä prosenttiyksiköllä, kun sosiaaliturvan uudistusten avulla on patisteltu yhä useampi saksalainen työmarkkinoille. Näitäkin on onnistuttu työllistämään”, Wessman kirjoittaa Taloustaidon vierasblogissaan.
Hän pitää häkellyttävänä, että tässä on onnistuttu ajanjaksona, jona Saksan julkisen talouden tasapainoa parannettiin ja maailmantalouden, ja erityisesti muun Euroopan, talouskehitys on ollut surkeaa.
Wessmanin mukaan ”Saksan mallin” ehdottaminen Suomessa johtaa kuitenkin usein vastalauseisiin. Kriitikoiden mukaan siitä seuraisi matalapalkkaisten työpaikkojen syntymistä Suomeen.
”Oleellinen osa Saksan menestyksestä ovat todellakin kasvaneet palkkaerot. Matalien palkkojen avulla on pystytty kasvattamaan työllisyyttä erityisesti heikon osaamistason omaavien työläisten keskuudessa. Juuri tässä työntekijäryhmässä työllisyysaste on selkeästi matalalampi Suomessa (ja myös Ruotsissa). Sekä Suomessa että Ruotsissa palkkaerot ovat selkeästi pienempiä”, Wessman toteaa.
Ydinongelmana hän näkee palkkojen ristiriitaisen yhteiskunnallisen roolin. Yhtäältä ne ovat työn hinta, joka vaikuttaa siihen kannattaako työnantajan palkata työläistä. Toisaalta ne ovat taas työntekijöiden tulo.
Ensimmäisessä roolissa palkkojen tulisi Wessmanin mukaan heijastaa työvoiman kysyntää ja tarjontaa. Toisen roolin osalta tulee taas ottaa huomioon, että markkinaehtoinen palkanmuodostus voi olla ristiriidassa sen kanssa, mikä nähdään oikeudenmukaisena tulonjakona.
”Silti on liian yksinoikoista ajatella, että palkanmuodostuksessa on ikävä valinta, jossa meidän täytyy tinkiä joko työllisyydestä tai työntekijöiden tulotasosta”, Roger Wessman arvioi.
Hänen mukaansa sellaista vaihtoehtoa ei ole, jossa vain palkkoja säätämällä voitaisiin varmistaa jokaiselle palkka, jota pidetään riittävänä kohtuullisen elintason ylläpitämiseksi.
”Jos osa jää tämän vuoksi vaille työtä, he eivät saa palkkatuloja ollenkaan. Turvataksemme työtä vaille jääville kohtuullisen tulotason tarvitsemme muita keinoja eli sosiaalisia tulonsiirtoja”, hän kirjoittaa.
”Kun otamme mukaan verotusta ja tulonsiirtoja keinovalikoimaan, voimme varjella sekä työllisyyttä että työntekijöiden tulotasoa”, Wessman jatkaa.
Hän ehdottaa, että palkat asetettaisiin niin, että työllisyys on maksimoitu. Kaikkien tulotaso voitaisiin varmistaa tulonsiirroilla. Wessmanin mukaan tämä voi tarkoittaa, että tulonsiirtoja pitää maksaa kasvavalle määrälle matalapalkkaisia työntekijöitä heidän palkkatulojensa täydentämiseksi.
”Tämän ei kuitenkaan pitäisi aiheuttaa kohtuutonta rasitusta. Jos työllisyys paranee ja talouden kokonaistuotanto siten kasvaa, kasvaneesta vauraudesta pitäisi periaatteessa pystyä takamaan kaikille vähintään samat tulot kuin he nyt saavat. Verotulojen kasvu ja työttömyysmenojen alentuminen antavat varaa uusille tulonsiirroille.”