Kaupunginjohtaja LV:lle: Hallitus vain odottaa kriisiä

Jukka Mäkelän mukaan valtion on pohdittava, miten Ukrainan sotaa pakenevien palvelut järjestetään ja rahoitetaan.
Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä sanoo Länsiväylälle, että sota Ukrainassa aiheuttaa taloudellista epävarmuutta myös Espoossa. Yksi taloudellista epävarmuutta lisäävä tekijä on se, paljonko kaupunkiin tulee sotaa pakenevia ukrainalaisia.

Mäkelän mukaan Espoo on tukenut ukrainalaisia myös heidän kotimaassaan sodan alusta alkaen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Vuoden maassaolon jälkeen ukrainalaiset saavat kotikuntaoikeudet. Espoossa voi tulla 1 000–2 200 lasta varhaiskasvatukseen ja kouluihin. Meidän on mietittävä, miten heidän palvelunsa järjestetään ja rahoitetaan, Mäkelä muistuttaa LV:ssä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Espoo on kuuden ison kaupungin ryhmässä ottanut heti kriisin alettua yhteyttä valtionhallintoon, jotta asiaa alettaisiin ratkoa, mutta mitään ei ole tapahtunut.

– Hallitus odottaa, että tilanne kriisiytyy ensi keväänä, Mäkelä sanoo.

Hänen mukaansa asia pitää ratkoa esimerkiksi poikkeuslainsäädännöllä niin, että ukrainalaista työvoimaa voidaan hyödyntää palvelujen järjestämisessä.

Mainos