Kokoomusopiskelijoiden mielestä pitäisi toimia juuri päinvastoin, ja mahdolliset lisäpanostukset olisi suunnattava korkeakoulutukseen ja tutkimukseen.
– Luulisi tuoreen valtiovarainministerin tietävän, että suomalaisen yrityselämän kasvun esteenä on nopeutuva teknologinen kilpailu, joka murentaa jo haettavien patenttien etua, kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Daniel Lahti toteaa tiedotteessa.
Hänen mielestään käytännön järkikin sanoo, että tähän ongelmaan ei vastata koulutuksen ja tutkimuksen lisäleikkauksilla.
Kokoomusopiskelijat ihmettelevät myös, että uudet lisämäärärahat osoitetaan vaalikannatuksen ostamiseen lupailemalla eläkeläisille lisäetuja ja osoittamalla lisää työpaikkoja julkiselle sektorille luomalla TE-toimistoille merkittävästi henkilötyövuosia.
– Toivottavasti valtiovarainministeri ei kuitenkaan luule, että työpaikat luodaan TE-toimistoissa eikä hyvinvoivissa ja innovatiivisissa yrityksissä, kokoomusopiskelijoiden tiedotteessa todetaan.