Tänään sunnuntaina Suomen yli liikkuva matalapainealue tuo mukanaan voimakkaita tuulia ja rajuja sateita, varoittaa Foreca.
Voimakkaita tuulia odotetaan etenkin maan etelä- ja lounaisosiin. Meteorologi Anna Latvalan mukaan kovimmat tuulet painottunevat Vaasa–Mikkeli-linjan eteläpuoliselle alueelle, jossa tuulenpuuskat voivat yltää jopa 15–20 metriin sekunnissa.
Eteläisessä Suomessa on myös pieni mahdollisuus myrskypuuskiin, joissa tuulennopeus on vähintään 21 metriä sekunnissa.
– Tällainen tuuli voi aiheuttaa paikoin vahinkoa, kuten katkenneita oksia, yksittäisiä kaatuneita puita ja sähkökatkoja, Latvala huomauttaa.
Sadetta on odotettavissa noin 10-30 millimetriä maan etelä- ja itäosista Länsi-Lappiin ulottuvalla alueella. Etelässä sateiden mukana voi myös kehittyä ukkoskuuroja.
Päivälämpötila jäänee etelässä alle 20 asteeseen. Yleisesti elohopea pyörinee 12–17 asteen tietämillä.
Ilmatieteen laitokselta kehotetaan yleisötapahtumiin osallistuvia varautumaan myräkkään. Vaarallisen voimakkaat tuulenpuuskat voivat kaataa puita sekä telttojen ja telineiden kaltaisia rakennelmia.
– Ulkoilmatapahtumissa on syytä olla tarkkana sunnuntaina, tiivistää meteorologi Heikki Sinisalo.
– Kaikkein kovimpien puuskien esiintymisalue on näillä näkymin Uudeltamaalta Hämeeseen ja Keski-Suomea kohti, mutta muuallakin kyllä puhaltaa lujaa.