[rev_slider alias=”teemu-laajasalo-1″ mode=”header”][/rev_slider]Nuorena miehenä Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo suoritti siviilipalvelustaan Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnassa Senaatintorin laidalla. Elettiin 1990-luvun puoliväliä. Palvelusaikana Laajasalo valmisteli pro gradu -työtään autoerotiikasta.
Tuomiokirkossa työskenteli pappina myös Veli-Pekka Hänninen. Hänninen muistelee, että he kävivät lounaalla Meritullinkadun ravintoloissa.
Lounaan aikana sattui toisinaan, jopa usein, että Laajasalo intoutui kantavalla äänellään puhumaan pro gradu -hankkeestaan. Liperit kaulassa Hänninen kuunteli esitystä.
– Hieman nolotti. Tuntui, että ihmiset katsovat, että miksi tuo nuori mies puhuu papille masturboinnista, Hänninen naureskelee nyt.
Laajasaloakin muistikuva toisaalta huvittaa, toisaalta hävettää. Hän sanoo olleensa nuorena provokaattori ja syyllistyneensä ”vastenmieliseen itsekeskeisyyteen”. Hän myöntää, että osasyy aiheenvalintaan oli halu helppoon kirkkoprovokaatioon. Nykyään hän ajattelee toisin.
– Papin kannattaa olla erityisen tarkka siitä, että puhuu enemmän Jeesuksesta kuin itsestään.
Tuomiokirkossa vaikutti 1990-luvulla idearikas kolmikko. Veli-Pekka Hännisestä kehittyi kirjailija-käsikirjoittaja, ja Laajasalo valittiin elokuussa Helsingin hiippakunnan piispaksi. Kolmas näkyvä hahmo, Jaakko Heinimäki, puolestaan päätoimittaa Kirkko ja kaupunki -lehteä.
Laajasalo sanoo toivovansa, että 25 vuoden aikana hänen olemisensa tapa on tasoittunut.
– Muutaman pappisvuoden aikana oivalsin, kuinka ylevää ja jaloa on olla kirkon kuuliainen poika.
Laajasalo löytää neljä syytä siihen, miksi hänestä tuli pappi. Ensimmäinen on kristillinen kasvatus. Vaikka Laajasalon vanhemmat eivät olleet erityisen uskonnollisia, perheessä rukoiltiin iltaisin. Iltarukous on Laajasalolle edelleen tärkeä tapa.
Toinen on Kaija-täti, jonka pyhäkoulussa Laajasalo kävi lapsena. Kolmas on lukion karismaattinen uskonnonopettaja Risto Hemminki – reservin majuri, Laajasalo huomauttaa – joka osasi avata uskonnollisia kysymyksiä ainutlaatuisella tavalla.
Neljäs syy on taivaallinen: Laajasalo kuuli kutsun.
Hän valmistui papiksi nuorena, jo 22-vuotiaana. Hänellä meni lujaa ja muutamaa vuotta myöhemmin hän valmistui myös kasvatustieteiden tohtoriksi. Samoihin aikoihin Laajasalo perusti valmennusyrityksen, jota hän pyöritti vielä toimiessaan tuomiokirkon pappina. Pian kuvaan tulivat tv-työt, joista tunnetuin lienee poliittiseen satiiriin keskittyneen YleLeaksin käsikirjoittaminen ja siinä esiintyminen.
Vuonna 2012 Laajasalo oli kolmen lapsen isä, kun hänet valittiin Kallion kirkkoherraksi.
Kallion seurakunta on erikoinen yhdistelmä, hän sanoo.
– Tämä on toisaalta kirkon tilastollisen epätoivon symboli, koska kaikki mikä voi tilastollisesti mennä pieleen, menee täällä. Toisaalta täällä myös tapahtuu paljon.
Kalliossa kirkkoon kuuluu vain 49,6 prosenttia alueen asukkaista, mikä on maan matalimpia lukuja. Seurakunnassa on noin 20 000 jäsentä, joista neljännes on yli 65-vuotiaita. Alle 18-vuotiaita on tuhat ja rippikouluikäluokan koko on vain pari promillea.
Enemmistö Kallion asukkaista onkin 20–30-vuotiaita. Tyypillistä on, että ihminen asuu Kalliossa puoli vuotta tai vuoden ja muuttaa pois.
– Kirkko on yleensä hyvä lasten ja nuorten kanssa tehtävässä työssä, mutta täällä siinä on vaikea onnistua, koska lapsia ja nuoria on vain vähän, Laajasalo sanoo.
Nuorten aikuisten asuttamassa Kalliossa järjestetään ravintolapäiviä, siivouspäiviä, katukirpputoreja ja konsertteja, ja kirkkokin on onnistunut pääsemään tähän liikkeeseen mukaan.
Arkkitehti Lars Sonckin mukaan nimetty kahvila sakastin vieressä houkuttelee väkeä, ja Alppilan kirkon lauantaibrunssi on ollut suosittu. Kirkko on auki 7–21 joka päivä, ja päivittäin järjestetään ehtoollinen ja keskipäivän rukoushetki. Neljä vuotta sitten Jari Sarasvuo saarnasi Kallion kirkossa. Kun Nykypäivä haastatteli Laajasaloa elokuun lopussa, kirjailija-kuvataiteilija Rosa Liksom pystytti kirkkoon näyttelyään. Työn lomassa hän kävi kättelemässä Laajasaloa ja kehui, että tästä tulee hyvä piispa.
[rev_slider alias=”teemu-laajasalo-2″][/rev_slider]
Kalliossa kun ollaan, ei voi unohtaa sitä poliittista latausta, joka jo pelkkään alueen nimeen sisältyy. Pitkänsillan tällä puolella majaansa on aina pitänyt vasemmisto, joka ainakin takavuosina sijaitsi henkisesti varsin etäällä kirkosta ja sen aatteista. Sosialismiin kuului ateismi.
Laajasalo toteaa, että työväen perinne näkyy edelleen, mutta muutoksen tuulet ovat puhaltaneet jo jonkin aikaa.
– Täällä on kortteleita, alueita ja ihmisiä, jotka edustavat vanhaa työväenluokkaa. Toisaalta täällä on myös hyvin kalliita kämppiä.
Lisäksi vanha vasemmisto on saanut vihreää väriä pintaansa, eikä aivan vähänkään. Viime kuntavaaleissa vihreitä äänesti Kalliossa yli 35 prosenttia kansalaisista, kun taas SDP jäi alle kymmenen prosentin. Vasemmistoliitto keräsi noin viidenneksen äänistä.
Perinteisesti kirkko on liitetty oikeistopuolueisiin. Onko kirkko oikeistolainen?
– Sitä minun on vaikea uskoa. Kirkon pitää olla puoluepolitiikasta onnellisesti ulkona ja tarjota tukea kaikille poliitikoille, joilla on lopulta yhteinen tahto, isänmaan etu, Laajasalo sanoo.
Hän toteaa, että historiasta löytyy aika, jolloin kirkko oli valkoinen eli oikeistolainen, mutta toisaalta sitä on syytetty demarikirkoksikin.
– Viitteitä on ollut siitäkin, että löytyy piirteitä vihreästä kirkosta, jolle ilmastonmuutos on lopun aikojen selitys ja jolle ekologinen ajattelu ja vihreä rippikoulu ovat se juttu.
Hänen mielestään kirkon kannalta parasta olisi, että se koskaan ”tyhjentyisi” mihinkään poliittiseen puolueeseen. Tämä toteutuukin nykyisin melko hyvin, koska käytännössä kaikissa puolueissa on mukana kirkollisesti aktiivista väkeä, paikallistasolta eduskuntaan saakka.
Laajasalo ei itsekään kuulu mihinkään puolueeseen. Hän kuitenkin sanoo arvostavansa yhä enemmän ihmisiä, jotka osallistuvat poliittiseen toimintaan.
– Arvostan ihmisten uhrautumista, että he viitsivät vaalista toiseen olla mukana ja laittaa itsensä alttiiksi.
Hän sanoo, että kirkko ei toisaalta voi kokonaan eristäytyäkään yhteiskunnallisesta keskustelusta. Siinä tärkeä tehtävä on eri tavoin tukea ”runneltuja” ja paineen alla työskenteleviä poliittisia päättäjiä.
Yksi jättimäinen kysymys, johon kirkko on viime aikoina joutunut jopa osapuoleksi, on tietenkin turvapaikanhakijoiden asema. Seurakunnat ovat majoittaneet näitä kotimaansa jättäneitä ihmisiä, ja on epäilty sitäkin, että kirkko piilottaa tiloihinsa kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita.
Tämän Laajasalo kiistää.
– Arkkipiispakin on jo sanonut, että kirkko ei piilota.
Toisaalta hän siteeraa myös Lauttasaaren kirkkoherraa Juha Rintamäkeä, jonka mukaan kirkon ovella ei kysytä passia eikä Kela-korttia. Se tarkoittaa, että kirkko auttaa kaikkia, jotka pyytävät apua.
– Kristityn tehtävä on olla muukalaisen puolella ja yrittää rakastaa muukalaista. Emme voi pisteyttää heitä lähtömaan tai uskonnon perusteella.
Mutta: kirkon pitää noudattaa lakia ja tukea järjestysvaltaa, hän sanoo. Tämä koskee esimerkiksi tilanteita, joissa poliisi palauttaa turvapaikanhakijoita pakolla.
– Poliisi toimii asiassa ilman harkintavaltaa, koska laki määrää niin. Jos he eivät toimi näin, he saavat potkut.
Helsingissä Oulunkylän seurakunnan pastori Marjaana Toiviaisesta on tehty kanteluita tuomiokapituliin, ja kantelijoiden mukaan Toiviainen on estänyt poliisia toimimasta vastaanottokeskusten luona. Hän on myös osallistunut mielenosoituksiin, joissa on vastustettu palautuslentoja.
Laajasalo sanoo, ettei voi ottaa asiaan kantaa, koska hän istuu itse tuomiokapitulissa ratkaisemassa kanteluita. Yleisellä tasolla hän sanoo näin:
– Hyvässä yhteiskunnassa on aina tilaa kansalaistottelemattomuudelle, mutta sen periaatteeseen kuuluu, että myös seuraukset kärsitään.
Laajasalo hakee keskitietä. Hän toivoo, että ihmiset katsoisivat asioita monesta suunnasta, eivätkä ajautuisi ylitsepääsemättömään konfliktiin.
– Ajatellaan vaikka Turun puukotusta. Pitää pystyä sanomaan, että tämä on järkyttävää terrorismia, jollaista ei ole ollut aikaisemmin. Mutta pitää osata myös olla hätää kärsivän puolella.
Laajasalo etsii usein kompromissia. Hän varoo ottamasta jyrkkää kantaa mihinkään ja pyrkii asettumaan keskelle.
Tämä lienee ainakin luonnekysymys. Laajasalo on rönsyilevä persoona, joka puhuu paljon ja tekee monenlaisia asioita. Hänen olemukseensa eivät kuulu vahvat kannanotot. Hän itse naurahtaa olevansa ”määrä korvaa laadun -mies”.
Lisäksi kyse on myös hänen uudesta asemastaan. Kun Laajasalo marraskuun alussa nimitetään Helsingin piispaksi, hän ei enää edusta vain itseään, vaan kuutta Helsingin hiippakunnan rovastikuntaa.
Ymmärrettävästi Laajasalo ei tässä tilanteessa halua ärsyttää ketään, ei varsinkaan ennen nimitystään, koska lausunnot tulkittaisiin helposti edellisen piispan arvosteluksi.
Muutamaa päivää elokuisen piispanvaalin ratkeamisen jälkeen Suomen Kuvalehti uutisoi, että Laajasalon yrityksellä on velkaa 450 000 euroa. Yhtiön liikevaihto on pudonnut muutamiin kymmeniin tuhansiin euroihin sen jälkeen, kun Laajasalo myi yrityksensä pääliiketoiminnan. Yritys on maksanut arvonlisäveroja myöhässä.
Laajasalon mukaan velkaa kertyi silloin, kun yritys oli aktiivinen. Yritys on velkaa sekä pankille että Laajasalolle itselleen. Hänen mukaansa velanhoidosta on sovittu pankin kanssa.
– Asia on hoidossa. Joissain velvoitteissa on oltu myöhässä, mutta ne on aina hoidettu.
Hän sanoo, että yritys muuttui passiiviseksi silloin, kun hän aloitti Kallion kirkkoherrana.
– Keskityin kirkon töihin. Yritys on tarkoitus lakkauttaa vuoden loppuun mennessä. Ei pidä selitellä epäonnistumisia. Yritystoimintaan kuuluu nousuja ja laskuja.
[rev_slider alias=”teemu-laajasalo-3″][/rev_slider]
Laajasalo aloittaa piispan virassa marraskuun alussa, ja piispanvihkimys tapahtuu marraskuun 12. päivänä. Hänen työhuoneensa, maisemiltaan yksi kaupungin komeimmista, vaihtuu huoneeseen Bulevardilla. Laajasalo ennustaa, että ainakin kevyt ikävä voi yllättää jossain vaiheessa.
– Olo on haikea, onhan tämä yksi kauneimmista sakasteista. Onneksi myös piispan työhuone on kaunis.