Oppositiopuolue keskusta ei suostu ottamaan selkeää kantaa Suomea torstaina laajalti uhkaaviin SAK:n lakkoihin. Kysymykseen, ovatko lakot kohtuuttomia, ryhmäjohtaja Antti Kurvinen vastaa näin:
– Kyllä me keskustassa ajatellaan, että olemme vähän vaarallisella tiellä – puolin ja toisin. Totta kai vapaaseen, demokraattiseen yhteiskuntaan lakko-oikeus kuuluu, mutta tietysti on syytä myös ammattiliittojen miettiä, jos joku on mahdollista, kannattaako kaikkia mahdollisuuksia käyttää.
Kurvinen sanoo Verkkouutisten Asiakysymys-videohaastattelussa toivovansa myös, että hallitus käynnistäisi ”aidon prosessin ja keskustelun” ay-liikkeen kanssa. Kurvisen mielestä Petteri Orpon (kok.) hallitus on valinnut ”voimakkaamman tien” työmarkkinauudistusten ajamiseen verrattuna Juha Sipilän (kesk.) hallitukseen.
– Sipilän hallitukseen on Orpon hallitusta paljon verrattu, mutta haluan muistuttaa, että Sipilän hallituksen aikana vaikkapa tätä paljon puhuttua kikyä oli tekemässä kolmikanta, annettiin tavoite ay-liikkeelle ja työnantajille ja keinot sai sitten valita.
Mutta ovatko torstain lakot ylimitoitettuja?
– Ay-liike käyttää laillista valtaa, mitä heillä on ja heidän kannattaa harkita, onko se viisasta, mutta minusta vastakkainasettelua on nyt liikaa. Syyttömiä ei ole nyt kukaan. Ei ole hallitus syytön eikä ay-liike ole syytön tähän torstain tilanteeseen, Kurvinen muotoilee.
Keskusta on tuomassa vuodenvaihteen jälkeen pöytään omat esityksensä työmarkkinauudistuksiksi. Kurvinen toteaa keskustan pitävän tärkeänä esimerkiksi paikallisen sopimisen edistämistä.