Kevät etenee – viikonloppuna voi olla jo 22 astetta

Maan etelä- ja keskiosassa päästään pian kesäisiin lämpötiloihin, ennustaa Foreca.
Kevätsää lämpenee jopa vuoden keskiarvon yläpuolelle. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Kevätsää lämpenee jopa vuoden keskiarvon yläpuolelle. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Uuden kuukausiennusteen mukaan toukokuu etenee tällä ja ensi viikolla selvästi keskimääräistä lämpimämmässä säässä.

Lämpötilat kohoavat päivittäisennusteiden perusteella osassa maata jo tämän viikon aikana jopa yli 20 asteen lukemiin, Foreca kertoo viitaten Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF:hen. Sateita tulee tällä viikolla ajankohdan tavanomaisia sademääriä vähemmän.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kevät, jonka eteneminen tuntui toukokuun alun kolean sään takia hitaalta, pääsee nyt etenemään kohinalla. Tällä ja ensi viikolla viikon keskilämpötila on kuukausiennusteen mukaan Suomessa selvästi ajankohdan keskiarvoa lämpimämpi. Sää on meillä tämän viikon aikana korkeapainevoittoista, ja seuraavillakin viikoilla ennuste kallistuu ajankohtaan nähden korkeamman ilmanpaineen suuntaan. Viikkojen sisällä voi kuitenkin olla vaihtelua, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne tiedotteessa.

– Sää tuntuu tällä viikolla jopa kesäiseltä, kun aurinko pääsee paistamaan useina päivinä ja lämpötilat nousevat viikon mittaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tiistaina ja keskiviikkona sää on laajalti poutainen, pilvisyys kuitenkin vaihtelee. Tiistaina vähäisiä paikallisia vesisateita tulee Itä- ja Pohjois-Lapissa, keskiviikkona Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.

Torstaina ja perjantaina korkeapaine vahvistuu. Paikoin voidaan yltää 20 asteen lukemiin.

– Sää on poutaista ja muuttuu aurinkoisemmaksi. Tiistaina tehdyn ennusteen mukaan lauantaina maan etelä- ja keskiosan yli liikkuu sade- ja ukkoskuuroja, mutta muuten sää on laajalti aurinkoista. Sunnuntai eli äitienpäivä on näillä näkymin aurinkoinen poutapäivä. Viikon edetessä päivälämpötilat nousevat niin, että sunnuntaina on yleisesti maan etelä- ja keskiosassa 18–22 astetta ja Lapissa enimmäkseen 13–19 astetta, Rinne ennustaa.

Mainos