Kevät pörrää vatsanpohjassa – nyt lyödään loma-asunnoilla leiville, uskoo joku

Loma-asuntojen myynti sukelsi viime vuonna, mutta tänä vuonna kauppamiehet uskovat lyövänsä leiville.

SKV Kiinteistönvälityksen mukaan varhaiset kevätilmat ovat saaneet mökinostajat ja myyjät viime vuotta innokkaammin liikkeelle. Kiinteistönvälittäjille tehdyn kyselyn mukaan mökkikauppa on varhaistunut, ja ostajia on viime kevättä selvästi enemmän liikkeellä.

– Kauppa alkaa käydä, koska viime vuonna jarrutettiin, arvioi SKV Turun toimiston paikallisjohtaja Pirkko Paatelo yhtiön tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Maanmittauslaitoksen tilastojen mukaan viime vuonna myytiin yhteensä 12 300 loma-asuntoa, mikä oli kuusi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Vapaa-ajanasuntojen kysyntä noudattaa SKV:n mukaan viime vuosina tutuksi tullutta trendiä. Mökin tulee olla modernein mukavuuksin varustettu kakkoskoti ison vesistön rannalta.

Toisaalta tiukka taloustilanne on saanut monet myös tinkimään toiveistaan, ja kysyntä kohdistuu aikaisempaa edullisempiin kohteisiin.

Kiinteistönvälittäjät uskovat, että erityisesti ilman rantaa olevien kohteiden ja lomakeskusasuntojen kauppamäärät ja hinnat tulevat hieman laskemaan viime vuodesta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sen sijaan rantakohteiden kaupan uskotaan pysyvän ennallaan tai jopa nousevan.

Myös rantaan rajoittuvien tonttien kysynnän uskotaan vilkastuvan. Ostajia houkuttelee SKV:n mukaan rantatonttien hintojen lasku.

– Maanmittauslaitoksen tilaston mukaan kaava-alueiden rantatonttien hinnat tulivat viimevuonna kuusi prosenttia ja haja-alueiden rantatontit 12 prosenttia alaspäin aiemmasta vuodesta, SKV:n tiedotteessa perustellaan.

Mainos