Kiinan vienti notkahti yllättäen maaliskuussa

Vastoin odotuksia Kiinan vienti supistui maaliskuussa vuodentakaisesta 14,6 prosenttia maan omassa valuutassa laskettuna.

Asiantuntijat olivat odottaneet Kiinan viennin kasvavan maaliskuussa yli 8 prosenttia, mutta vienti laskikin vuodentakaisesta 14,6 prosenttia Kiinan yuaneissa laskettuna ja 15 prosenttia Yhdysvaltain dollareissa.

Tuonti puolestaan laski maaliskuussa 12,3 prosenttia yaneissa ja 12 prosenttia dollareissa, mikä oli vain hieman odotuksia enemmän.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ulkomaankaupan ylijääämää Kiinalle kertyi maaliskuussa yli 18 miljardia yuania eli noin 2,9 miljardia dollaria. Ylijäämä oli kuitenkin pienin 13 kuukauteen.

Kiinan talous kasvoi viime vuonna 7,4 prosenttia. Maailmanpankin tuoreen ennusteen mukaan kasvu jäisi tänä vuonna 7,1 prosentttiin ja ensi vuonna tasan 7 prosenttiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Itä-Aasian ja Tyynenmeren alueen talouskasvun Maailmanpankki arvioi jäävän tänä ja ensi vuonna 6,7 prosenttiin, kun viime vuonna kasvu oli 6,9 prosenttia.

Maailmanpankin mukaan alueen talouteen voi merkittävästi vaikuttaa velkarahan kallistuminen, jos dollari vahvistuu ja korkotaso nousee.

(BBC, Yle)

Mainos