Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on lähettänyt Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnolle viestin siitä, millä ehdoilla eristäytynyt valtio olisi valmis luopumaan ydinaseistaan.
Eteläkorealaisen Dong-A Ilbon tietojen mukaan Kim Jong-un on ilmoittanut Pohjois-Korean olevan valmis hyväksymään sen, että ydinaseista luopumista seurataan ja valvotaan. Kimin kerrotaan hyväksyvän jopa kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n tarkastajien tulon maahan.
Mikäli tiedot ennenkuulumattomasta avoimuudesta pitävät paikkansa, on niitä pidettävä varsin yllättävinä.
Pohjois-Korean valtiollisen tietotoimiston KCNA:n mukaan Kim Jong-un ilmoitti lauantaina myös sulkevansa Punggye-rin ydinkoepaikan tarpeettomana.
Monet suhtautuvat yhä epäillen Pohjois-Korean puheisiin ydinaseista luopumisesta. Ydinaseet on kirjattu maan perustuslakiin ja Kimin klaanin henkilökultti ja auktoriteetti on sidottu niihin vahvasti. Kimin hallinto on pitänyt ydinaseita ainoana tapana estää ulkovaltoja puuttumasta maan sisäisiin asioihin. Ydinaseet ovat myös olennainen osa maan propagandaa ja esimerkiksi ydin- ja ohjuskokeet ovat usein kansallisia juhlapäiviä.
Pohjois-Korean entinen Britannian-apulaissuurlähettiläs arvioi hiljattain, ettei Pohjois-Korea ole oikeasti luopumassa ydinaseistaan. Etelä-Koreaan vuonna 2016 perheineen loikannut ex-diplomaatti Thae Yong-ho sanoo Kimin viivyttelevän kolme vuotta ja odottavan, että Yhdysvaltojen presidentti vaihtuu.
– Kim tulee esiintymään Soulin ja Washingtonin kanssa pidettävissä huippukokouksissa kuin hän olisi päättänyt luopua ydinaseista vaiheissa. Ensin julistettaisiin luopuminen, jota seuraisi sitten aseiden tekeminen toimintakyvyttömiksi ja lopulta ydinaseista luopuminen, hän kommentoi.