Pohjois-Koreassa on väitetysti perustettu uusi asevoimien erikoisyksikkö, jonka tehtävänä on salakuljettaa ydinaseita Etelä-Koreaan, mikäli maiden välillä syttyy sota.
Asiasta uutisoi Telegraph. Se viittaa muun muassa Radio Free Asian lähteisiin Pohjois-Koreassa.
Sotilaiden kerrotaan kantavan pommeja henkilökohtaisesti repuissa. Mikäli väitteet yksiköstä pitävät paikkansa tarkoittaisi se kuitenkin mitä todennäköisimmin, että kyse on niin kutsutuista likaisista pommeista varsinaisten ydinräjähteiden sijaan. Likainen pommi on radioaktiivisella materiaalilla ympäröity tavanomainen räjähde.
Pohjois-Korea on jo pitkään pyrkinyt kehittämään pienennettyjä ydinaseita, jotka sopisivat esimerkiksi sen ballististen ohjusten kärkiin. Toistaiseksi Kim Jong-unin johtaman diktatuurin teknisen osaamisen ei uskota riittävän pienikokoisten ydinräjähteiden valmistamiseen.
Pohjois-Korean asevoimat julisti hiljattain lausunnossaan, että maan sotilaista tulisi osa ”ydinasearsenaalia” sodan puhjetessa.
Pohjois-Korean työväenpuolueen 70-vuotisjuhlan yhteydessä viime vuoden lokakuussa järjestetyssä sotilasparaatissa marssi joukko sotilaita, jotka kantoivat selässään reppuja, joihin oli kiinnitetty radioaktiivisuudesta varoittava merkki.