Kim Jong-un raivostui – kerrotaan teloittaneen kenraalin

Raaka teloitus määrättiin väitetysti 'ideologisesta myrkyttymisestä'.

Pohjois-Korean asevoimien kenraaliluutnantti Hyon Ju Song on tuomittu kuolemaan ja teloitettu ampumalla Kang Konin sotilasakatemian ampumaradalla Pjongjangissa, useat pohjoiskorealaislähteet kertovat Daily NK:lle.

Hyonin kerrotaan saaneen tuomion virka-asemansa väärinkäytöstä ja ”puolueen vastaisesta toiminnasta”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Erään lähteen mukaan kenraaliluutnantti oli muun muassa todennut julkisesti Sohaen satelliittikeskuksen tarkistuskäynnin yhteydessä, ettei ”vyötä tarvitse enää kiristää rakettien tai ydinaseiden vuoksi”. Tuomioistuin katsoi lausunnon loukkaavan Pohjois-Korean niin kutsuttua armeija ensin -politiikka ja totesi sen maanpetturuudeksi.

Hyon Ju Songin sanotaan myös jakaneen puolueen linjan vastaisesti tonnin polttoainetta ja satoja kiloja riisiä ja maissia Sohaen keskuksen upseerien perheille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Erillinen lähde vahvistaa tapahtuneen. Hänen mukaansa kenraaliluutnantti päätyi teloituryhmän eteen suoraan maan johtaja Kim Jong-unin määräyksestä.

Lähde kertoo Kimin olleen ”raivon vallassa” saatuaan tietää Hyonin toiminnasta. Pohjois-Korean johtajan kerrotaan syyttäneen kenraaliluutnanttia ”ideologisesta myrkytyksestä” ja ”idolisoinnista, joka korruptoi Pohjois-Korean kansanarmeijan ylintä johtoa”.

– Meidän on kitkettävä ideologinen myrkytys juurineen, Kimin väitetään sanoneen.

Mainos