Kim Jong-unin mitta tuli täyteen – jyrkkä käsky pettureista

Pohjois-Korean viranomaiset painostavat loikkareiden perheitä.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on komentanut viranomaiset toimiin loikkareiden palauttamiseksi takaisin kotimaahan. Asiasta uutisoivan Radio Free Asian paikallisten lähteiden mukaan Kimin määräys on annettu muun muassa Pohjois-Korean vaikutusvaltaiselle valtion turvallisuusvirastolle.

Määräyksessä puhutaan ”Etelä-Korean tiedustelupalvelun huijaamiksi tulleiden ihmisten takaisin tuomisesta” ja ”vasten tahtoaan Etelä-Koreaan vietyjen palauttamisesta”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kim vaatii myös suunnitelmia siitä, miten pettureita estetään ottamasta aktiivisesti osaa YK:ssa ja muilla kansainvälisillä näyttämöillä, lähde kertoo.

Loikkarit ovat vuosien saatossa muun muassa paljastaneet Pohjois-Korean vankileirien kauhuja ulkomaailmalle.

Kim komentaa turvallisuusviranomaisia käymään loikkareiden perheiden kimppuun. RFA:n lähteiden mukaan valtion turvallisuusviraston agentit keräävät tietoja loikkareiden perheistä työpaikoilla ja levittävät samalla propagandaa loikkareista.

– He pakottavat loikkareiden perheenjäseniä vakuuttamaan sukulaisilleen Etelä-Koreassa, että heidän olisi tultava takaisin.

Eräs lähde Pohjois-Korean Ryanggangissa lähellä Kiinan rajaa kertoo karun esimerkin viranomaisten toiminnasta. Hänen mukaansa turvallisuuspalvelun agentit olivat vierailleet erään perheen luona ja pakottaneet äidin soittamaan loikanneelle pojalleen Etelä-Koreaan.

Poimintoja videosisällöistämme

Lähteen mukaan useimmat perheet suhtautuvat turvallisuuspalvelun agentteihin varoen. Monien kerrotaan neuvovan loikanneita läheisiään olemaan luottamatta Pohjois-Korean propagandaan.

Etelä-Koreaan kolme vuotta sitten loikannut pohjoiskorealainen vahvistaa RFA:lle, että loikkareita yritetään saada palaamaan toden teolla. Hän on saanut viime aikoina useita puheluita taakse jääneiltä läheisiltään. Niissä häntä vaaditaan palaamaan takaisin kotiin.

– Vaimoni soitti minulle hiljattain kahdesti Pohjois-Koreasta. Hän rukoili minua palaamaan takaisin ja sanoi, että jos muutan mieleni ja ”palaan Pohjois-Korean johtajan sydämeen”, viranomaiset eivät syytä minua mistään rikoksesta ja voimme elää onnellisesti elämämme loppuun asti, loikkari kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Vaimoni kertoi minulle ylpeänä, että poikamme pärjää hyvin koulussa. Kuulin kuitenkin hänen äänestään, että hän oli hyvin hermostunut. Tuntui siltä kuin joku olisi hänen vieressään antamassa ohjeita, hän jatkaa.

Kaikkiaan noin 30[nbsp]000 pohjoiskorealaista on paennut Etelä-Koreaan vuonna 1953 päättyneen Korean sodan jälkeen. Etelä-Korean yhdistymisministeriön virallisten lukujen mukaan loikkareita oli vuonna 2016 1[nbsp]418 ja vuonna 2017 1[nbsp]127.

Loikkaaminen on Pohjois-Koreassa vakava rikos ja sen yrittäminen vie usein vankileirille, kidutettavaksi tai jopa teloitettavaksi. Viranomaiset rankaisevat usein myös loikkarin perheenjäseniä.

Mainos