Pohjois-Korean valtiollinen media ei ilmeisesti ole vielä katsonut aiheelliseksi kertoa maan kansalle, kuka Yhdysvaltojen vaalit oikein voitti.
Pohjois-Korean tapahtumia seuraavan NK Newsin mukaan vaalituloksesta ei ainakaan vielä torstaina hiiskahdettu sanallakaan maan mediassa. Republikaaniehdokas Donald Trumpin voitosta ei myöskään ollut vielä perjantaina illalla puhuttu Pohjois-Korean valtiollisen tietotoimiston uutissivustolla sen uutisointia seuraavan KCNA Watchin mukaan.
NK Newsin mukaan toiminta on tyypillistä diktaattori Kim Jong-unin johtamalle eristäytyneelle diktatuurille.
Yhdysvaltojen väistyvän presidentin Barack Obaman vuoden 2008 vaalivoitosta kerrottiin pohjoiskorealaisille vasta kolme päivää vaalien jälkeen. Vuoden 2000 vaalien aikaan pohjoiskorealaismedia odotti peräti kymmenen päivää ennen George W. Bushin voiton julkistamista.
Molemmilla kerroilla uutiset kuitattiin lyhyillä tiedotteilla, joissa ei otettu kantaa uusiin presidentteihin.
Pohjois-Korean valtio on kuitenkin kaikesta huolimatta lähettänyt verhotun viestin Yhdysvaltojen tulevan presidentin hallinnolle. Suoraan maan hallinnon alaisuudessa toimivassa Rodong Sinmun -lehdessä julkaistiin torstaina pääkirjoitus, jossa kehotetaan Yhdysvaltojen tulevaa johtajaa hylkäämään haaveet Pohjois-Korean ydinaseohjelman lopettamisesta. Donald Trumpia ei mainita kuitenkaan nimeltä.
”Obaman ryhmän on jätettävä Valkoinen talo nöyryytettyinä häviäjinä tyhjät laukut käsissään”, lehti sanoo.
Sen mukaan ”Obama laskee seuraavalle hallinnolle raskaan vaikeiden tehtävien taakan, kun se pannaan kohtamaan Juche-aatteen ydinvoima”.