Toimittaja Mika Mäkeläinen pyrkii teoksessaan Kimlandia antamaan tuoreemman kuvan Kim Jong Unin hallitsemasta Korean demokraattisesta kansantasavallasta, joka tunnetaan paremmin Pohjois-Koreana. Tätä nimeä maan viranomaiset puolestaan pitävät loukkaavana.
Kirja perustuu Mäkeläisen tekemiin juttumatkoihin Pohjois-Koreaan sekä hänen luomiinsa yhteyksiin Etelä-Koreaan loikanneiden henkilöiden kanssa.
Pohjois-Korean kansallinen ideologia on juche, jonka nykyisen johtajan isoisä ja Pohjois-Korean perustaja Kim Il Sung loi maolaishenkisestä ajattelusta ja siinä korostetaan kansallismielisyyttä, omavaraisuutta ja riippumattomuutta. Siihen liittyy myös hyvin voimakas henkilöpalvonta ja Kim Il Sungin ja hänen poikansa Kim Il Jongin patsaita on kaikkialla.
Pohjois-Korean johtajakultti muistuttaa monessa suhteessa uskontoa. Johtajaan on uskottava ehdoitta ja monille nuoremmille pohjoiskorealaisille tuli aitona yllätyksenä, ettei vuonna 1994 kuollut Kim Il Sung elänytkään ikuisesti. Hänen nimiinsähän oli laitettu niin monia ihmetekoja. Il Sungin ruumis balsamoitiin ja hänestä tehtiin maan ikuinen presidentti. Tämän takia hänen seuraajansa eivät voi käyttää samaa titteliä ja siksi Kim Jong Unia kutsutaan korkeimmaksi johtajaksi tai marsalkaksi.
On täysin mahdotonta arvioida, miten monet kannattavat aidosti vallitsevaa järjestelmää. Etelä-Koreaan selviytyneiden loikkareidenkin tiedot ovat enemmän tai vähemmän vain mielipiteitä. Se on kuitenkin varmaa, että tällä hetkellä jokaisen kansalaisen on ainakin näyteltävä uskottavasti olevansa juchen tukija, jos aikoo ylipäätään selviytyä arkielämässä.
Perheellisten ei kannata kertoa omia käsityksiään järjestelmästä edes kotonaan, sillä päiväkotilapsille opetetaan nykyisen johtajan ja hänen edeltäjiensä olevan kaikkien maan asukkaiden todellisia vanhempia. Lasten velvollisuus on osoittaa uskollisuutta enemmän heille kuin omille vanhemmilleen.
Poliittisesta rikoksesta rangaistaan tekijän lisäksi myös hänen perhettään kolmessa polvessa eli syylliseksi todetun vanhemmat ja lapset joutuvat kärsimään. Tämä on omiaan vähentämään loikkaushaluja esimerkiksi Etelä-Koreaan.
Vaikea pääsy
Pohjois-Koreaan päästetään joka vuosi jonkin verran länsimaisia toimittajia, mutta he eivät koskaan saa tehdä juttujaan yksin. Mäkeläinen pääsi suljettuun valtioon ensimmäisen kerran keväällä 2016 Yleisradion Aasian kirjeenvaihtajan ominaisuudessa seuraamaan Pohjois-Korean työväenpuolueen ensimmäistä puoluekokousta 36 vuoteen.
Lento Pekingistä Pjongjangiin oli ikimuistoinen pohjoiskorealaisen valtiollisen lentoyhtiön Air Koryon kyydissä. Yhtiön lentoreitit viestivät osaltaan Pohjois-Korean eristyneisyydestä, sen reittilentovalikoimaan kuuluvat vain Kiinan Peking, Shenyang ja Venäjän Vladivostok. Toimittajalla oli mahdollisuus myös maistaa Air Koryon kulttimaineen saanutta kylmää hampurilaista, jonka vaalean ja rasvaisen lihan alkuperää on arvailtu paljon.
Perillä Pjongjangissa oli tietenkin erittäin tarkka tullitarkastus, jonka jälkeen Mäkeläinen ja hänen kuvaajansa saivat omat oppaansa eli valvojansa.
Tunnelmaltaan ainutlaatuisessa puoluekokouksessa Mäkeläinen näki noin parinkymmenmetrin päästä maan johtajan Kim Jong Unin ilmeisesti ensimmäisenä suomalaisena livenä.
Kontakteja
Kävellessään valvojansa kanssa pääkaupunki Pjongjangin kaduilla Mäkeläinen kiinnitti huomiota siihen, miten kaikki ihmiset olivat kuin samasta hillitystä muotista tehtyjä. Vastaan ei tullut poikkeavasti pukeutuneita henkilöitä, vammaisia tai erivärisiä ihmisiä. Pohjois-Korea on ideologiansa ja eristäytyneisyytensä takia jäänyt hyvin konservatiiviseksi valtioksi, yksilön erottautumista joukosta ei juuri hyväksytä.
Maailmalla eniten huomiota on saanut miesten hiusmuoti, joka tosin on saanut liioittelevia sävyjä. Esimerkiksi väite vain 15 sallitusta hiusmallista on osittain virheellinen. Silti on tosiasia, etteivät miehet eivät saa kasvattaa partaa, viiksiä tai pitkää tukkaa. Hiusmallikin heijastaa ideologiaa eikä ulkomaisia vaikutteita sallita.
Yhdellä Pohjois-Korean matkallaan Mäkeläinen pääsi mukaan toimittajaryhmään, joka sai tehdä harvinaisen vierailun pohjoiskorealaiseen kotiin. Tosin kaikki vierailijat tiesivät, että kyse oli viranomaisten tarkkaan valikoimasta malliperheestä. Kerrostalon 220 neliömetrin asunto ei todellakaan vastannut tyypillistä pohjoiskorealaista asumistasoa. Olohuoneessa kunniapaikalla olivat maan edesmenneiden johtajien pölyttömät muotokuvat ja kirjahyllyt täynnä Kim Il Sungin koottuja teoksia.
Mäkeläinen huomasi pohjoiskorealaisten suhtautuvan hyvin uteliaasti länsimaisiin vieraisiin. Kysymyksiä muun maailman menosta tuli aina, kun päällystakkeja vain ei ollut kuuloetäisyyden päässä. Yleensä valvoja oli kuitenkin mukana ja esimerkiksi elämänsä ensimmäiseen haastattelun antanut taksikuski oli lopuksi kovin huolissaan ja kysyi oppaalta: ”Selvisin hyvin, vai mitä?” Autossa mukana ollut virkamies ei kuitenkaan kommentoinut ja taksiin laskeutui kiusallinen hiljaisuus.
Mika Mäkeläinen: Kimlandia. Silminnäkijänä Pohjois-Korean kulisseissa. 332 sivua. Atena Kustannus Oy.
JARKKO KEMPPI