KL: Tuloskaudella nähty jo rajuja kurssireaktiota

Suurimmalla tulospäivän kurssinousulla on palkittu teräsyhtiö Outokumpu.

Helsingin pörssissä on meneillään olevalla loka-joulukuun tuloskaudella on nähty jo tähän mennessä rajuja kurssireaktioita, kertoo Kauppalehti.

Viime perjantaihin mennessä 46 Helsingin pörssin yhtiötä oli julkistanut viime vuoden lopun lukunsa. Tuloksensa julkistaneista yhtiöistä 26 yhtiön kurssi on noussut tulospäivänä, kun taas 19 yhtiön kurssi on laskenut.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Toistaiseksi kurssimuutokset ovat keskimäärin 0,9 prosenttia plussan puolella.

Suurimmalla kurssinousulla palkittiin teräsyhtiö Outokumpu, jonka markkina-arvo kasvoi tulospäivänä 22,5 prosenttia. Yhtiön tulos oli KL:n mukaan odotetun heikko, mutta sijoittajia innosti osinko ja yhtiön johdon antama ohjeistus.

Reiluun nousuun ylsivät myös konepajat Valmet 14,5 prosentilla, Konecranes 10,2 prosentilla ja Wärtsilä 7,6 prosentilla. Viimeksi mainittu järkytti viime syksynä rajulla tulosvaroituksellaan, mutta nyt näkymät olivat maltilliset.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kurssinousua saivat myös vahvan raportin antanut Neste, 8,5 prosenttia, ja uskoa sijoittajiin viime syksyn pettymyksen jälkeen valanut Nordea, 6,6 prosenttia.

Pahimpien laskijoiden kärki muodostui KL:n mukaan yksinomaan pienemmistä yhtiöistä.

Ohjelmistokonsultti Vincitin tulosraportti pyyhki 13,3 prosenttia yhtiön markkina-arvosta, rakennusyhtiö SRV:n kurssi laski 9,7 prosenttia ja tilitoimisto Talenomin kurssi laski tulospäivänä 9,5 prosenttia.

Mainos