[rev_slider alias=”saulinkaverit-01″ mode=”header”][/rev_slider]
[rev_slider alias=”saulinkaverit-02″][/rev_slider]
Aaro Aarvala, 14-vuotias jääkiekkojuniori. Pelasi Sauli Niinistön kanssa pipolätkää toissa vuoden tammikuussa:
”Se on hieno tunne, kun tekee maalin. Tai ylipäänsä onnistuu. Se on varmaan se, mikä jääkiekossa kiehtoo. Pelaan nykyisin Kiekko-Vantaassa. Pelinumeroni on 89. Meillä on 5–6 kertaa viikossa treenit ja vielä pelit päälle. Parhaimmillaan olen 6–7 kertaa viikossa jäällä.
Silloin toissa tammikuussa pelasin vielä Jokereissa. Meillä ei ollut sinä päivänä treenejä. Olimme menneet kavereiden kanssa Käpylän kentälle vähän pelailemaan ja syöttelemään. Sellaista vapaamuotoista höntsäilyä.
Yhtäkkiä joku sanoi, että Sauli Niinistö on tuolla kopissa. Menin katsomaan, ja siellähän se oli juuri kiristämässä luistimiaan. Sitten Sauli tuli kaukaloon. Joku ehdotti, että pelataanko ja meni kysymään myös Saulia mukaan. Kaikki heittivät mailat ensin keskelle ja yksi kaveri siirsi sitten niitä oikealle ja vasemmalle. Näin jaettiin joukkueet. Pelasin eri joukkueessa kuin Sauli.
Olimme kaikki siinä tilanteessa aika hämillämme. Joku taisi kysyä Saulilta, käykö se täällä usein mutta muuten kukaan ei oikein uskaltanut kysyä mitään. Olihan se aika ihmeellinen juttu eikä muissa maissa presidentti käy varmaan tällä tavoin ulkojäillä pelailemassa.
Sauli oli minusta yllättävän hyvä kentällä siihen nähden, mitä olisin häneltä odottanut. Hän osasi hyvin luistella ja kiekkokin pysyi mukana. Sauli syötteli aika paljon eikä hirveästi kuljettanut kiekkoa yksin. Hän pelasi minusta aika siististi, ei oikeastaan edes yrittänyt riistää kiekkoa. Eikä juuri koukkinut, ehkä jotain pientä muttei se ainakaan minuun kohdistunut.
Saulin joukkue taisi voittaa. Aika moni meni sitten pelin jälkeen kyselemään Saulilta kysymyksiä. Osa taisi käydä pyytämässä nimikirjoitusta. Itse en oikein uskaltanut kysellä mitään. Isä tuli sitten minua hakemaan. Hän taisi tulla tavallista nopeammin, kun olin maininnut viestissä, että Sauli Niinistökin on täällä.
Olen nyt kahdeksannella luokalla. Isona haluaisin johonkin urheilualalle, vaikkapa liikunnanopettajaksi, ellen sitten pääse jääkiekkoilijaksi. Kai se on tietty jokaisen jääkiekkoilijan haaveissa päästä joskus NHL:ään pelaamaan.
Minusta meillä Suomessa on asiat aika hyvin moniin muihin maihin nähden. Minua ei oikeastaan huoleta mikään. Politiikkaa ei ole oikeastaan tullut seurattua. Sen tiedän kuitenkin, että Sauli Niinistö on uudestaan ehdolla presidentiksi.
Kyllähän tämä peli Saulin kanssa tulee monesti mieleen, kun näkee häntä telkkarissa tai lukee lehdistä juttuja. Olemme kavereiden kanssa jutelleet myös tästä jälkeenpäin. En ole pitkään aikaan käynyt Käpylän kentällä, nykyisin pelailemme usein Lassilan urheilupuiston tekojäällä. Jos Sauli sattumalta tupsahtaisi taas pelaamaan, varmaan uskaltaisin kysellä häneltä enemmän asioista. Vaikkapa sitä voisin kysyä, onko se miten raskasta seistä itsenäisyyspäivänä Linnan juhlissa vastaanottamassa vieraita.”
Sauli Niinistö on nähty viime aikoinakin pipokiekkoilemassa Käpylässä. Joulukuussa hänet bongattiin luistelemasta myös Tapiolan tekojäältä, jossa ei saa käyttää mailoja.
[rev_slider alias=”saulinkaverit-03″][/rev_slider]
Paavo Sorvakko, eläkkeellä oleva toimitusjohtaja Raumalta. Sauli Niinistön lukioaikainen ystävä:
”Ei siinä mennyt kuin pari–kolme viikkoa, kun liikuimme jo tosi paljon yhdessä. Olimme päässeet Saulin kanssa samalle b-luokalle Salon yhteislyseon lukioon. Meillä oli samanlaisia mielipiteitä, kyseenalaistimme molemmat auktoriteetteja ja esimerkiksi sellaisia asioita, kuten kirkkohistorian tarpeellisuuden oppiaineena. Saulilla oli sarkastinen ja pistävä huumorintaju, mikä saattoi pelottaa joitakin, mutta minä pärjäsin hänelle ja osasin vastata samalla mitalla. Se oli sellaista keskinäistä huulen heittoa ja sanamittelöä, joka eskaloitui usein siihen, kumpi meistä on nokkelampi. Se ei ollut mitään pahantahtoista, tykkäsimme siitä molemmat.
Voi ehkä sanoa, että olimme lukioaikaisia bestiksiä tai ainakin ydinkaksikko siinä porukassa, jossa oli mukana sittemmin vähän vaihtelevalla kokoonpanolla 3–4 poikaa ja pari–kolme tyttöä.
Itse kuljin lukioon bussilla Perniöstä ja monen muunkin koti sijaitsi linja-automatkan päässä. Vietimme usein aikaa baarissa linja-autoja odotellessa kahvikupin äärellä. Saulikin oli mukana, vaikka hänen perheensä asui Salossa eikä hänen tarvinnut kulkea bussilla.
Itse olen ollut aina ihan surkea urheilussa, joten tähän liittyen olimme ihan eri porukoissa. Kun koulussa pelattiin jääkiekkoa, opettaja jakoi meidät kahtia. Sauli pelasi a-porukassa kaukalossa ja minä olin aina siinä rupusakissa eli b-porukassa, joka pelasi luistelujäällä. Saulihan oli hirveän nopea luistelemaan, siis todella nopea luistinten päällä.
Saulilla oli taito kyseenalaistaa kaikki auktoriteetit. Hän antautui mielellään väittelyihin opettajien kanssa ja pärjäsi niissä yllättävän hyvin. Kyllä opettajatkin häntä kuuntelivat, vaikka me molemmat olimme ihan tavallisia sällejä siellä luokassa, emme mitään niin sanotusti parempaa väkeä. Sen huomasi jo lukiossa, että Sauli oli kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Etenkin historiasta. Sen sijaan esimerkiksi fysiikan ja kemian lukemista Sauli ei pitänyt niin tärkeänä. Meillä oli tosi hyvä historian opettaja, jonka kanssa Sauli kävi paljon keskusteluja ja väittelyitä – usein oppitunnin aiheen ulkopuoleltakin. Häntä Sauli selvästi arvosti. Arvostus tuntui olevan molemminpuolista.
Monille meidän ikäisille pojille oli siihen aikaan ehkä vaikea ymmärtää, mitä hyötyä joistakin oppiaineista on. Arvostus ja ymmärrys tulivat vasta myöhemmin. Sauli luki jo tuolloin ranskaa, muttei varmasti arvannut olevansa joskus töissä Luxemburgissa. Minä taas luin saksaa, josta sain kaikkein huonoimmat arvosanani. Sittemmin tärkeimmät asiakkaani ovat olleet saksalaisia, tyttäreni asuu Saksassa, minulla on saksalainen vävy ja puhuessani saksaa moni ei välttämättä tiedä, etten ole saksalainen.
1960-luvun loppupuolella alkoi olla jo tätä vasemmiston nousua, mutta Sauli ei ollut tässä suhteessa kapinallinen ja oli sitä vastaan. Joskus kinasin hänen kanssaan tästä – ihan piruuttani. Yritin esittää jonkinlaista vasemmistolaista, koska isäni oli kirvesmies ja sosiaalidemokraatti – mielestään. Ei hän (isäni) sitä oikeasti kyllä ollut, kun kuunteli tarkemmin hänen mielipiteitään.
Vaikka Saulin mielestä auktoriteettien piti ansaita hänen kunnioituksensa, heikompiaan hän ei koskaan sortanut. Kyllä Saulilla oli kanttia puolustaa, jos jotain lukiossa kiusattiin. Hän oli sellainen herrasmies. Monista muista ikäisistämme pojista poiketen me Saulin kanssa rohkenimme keskustella myös tyttöjen kanssa. Emme olleet sillä tavalla ujoja. Taannoisen luokkakokouksen yhteydessä parikin naisihmistä tuli sanomaan minulle, että eihän teistä pojista ketkään muut jutelleet meidän kanssa kuin sinä ja Sauli.
Muistan, kun olimme kerran autolla matkalla Somerolle tanssipaikalle. Se oli varmaankin jo abivuonna, koska Saulilla oli ajokortti ja hän ajoi. Oli tosi huono keli. Pikku pakkasta, tuuli puhalsi ja lunta tuli vaakasuoraan. Yhtäkkiä siinä tiellä, ihan valkoisen keskiviivan päällä, makasi mies. Hän oli ympärijuovuksissaan ja väitti asuvansa siinä. Onneksi Sauli sai pysäytettyä auton, otimme miehen matkaan ja veimme hänet Somerolle, jossa hän sitten oikeasti asuikin. Vasta sitten menimme tanssipaikalle.
Jos ajattelee niitä aikoja, kun me olimme kavereita keskenämme, en olisi tietenkään ikinä kuvitellut, että Saulista tulee joskus Suomen tasavallan presidentti. En sitten millään. Koko varsinaisen nuoruusikämme ajanhan Suomessa ei muita presidenttejä ollut kuin Urho Kekkonen. Kekkoseksi Kekkosen paikalle? Ei nyt sentään. Mutta jos joku olisi tuolloin sanonut, että Saulista tulee kansanedustaja, sen olisin kyllä uskonut.
Tiemme erosivat, kun Sauli lähti lukemaan lakia, minä ensin armeijaan ja sitten opiskelemaan insinööriksi. Nykyisin pidämme yhteyttä harvakseltaan. Otamme yhteyttä, kun siihen on tarve. Tänään hän on käymässä täällä Raumalla, ajattelin käydä paikalla ja toivon ehtiväni vaihtaa muutaman sanan hänen kanssaan.
En osaisi Saulia kyllä herra presidentiksi sanoa. Häntäkin varmaan alkaisi naurattaa, jos näin tekisin. Alkukesästä vietimme niin sanottua riemuylioppilaiden (50-vuotis)juhlaa, johon oli kutsuttu kaikki Salon yhteyslyseon lukiosta vuonna 1967 ylioppilaiksi päässeet. Saulikin oli mukana. Kun hän tuli istumaan viereeni, hän katsoi valkoista partaani ja tervehti minua sanomalla Morjensta, mitä joulupukki?
Kun olen seurannut Saulia nyt presidenttinä, näen kyllä yhtymäkohtia lukioaikoihin. Jos jollakin on häneen nähden auktoriteettia, se on täytynyt ansaita. Tämä pätee edelleen. Hän ei myöskään kavahda tai kunnioita ylen määrin ketään niin, etteikö rohkenisi lähestyä. Hän pystyy soittamaan ja saamaan halutessaan vastauksen Vladimir Putinilta. Varmasti Donald Trumpiltakin. Hän uskaltaa lähestyä heitä vertaisenaan.
Arvostan myös erityisen paljon sitä työtä, mitä Sauli on tehnyt nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Avustan itsekin kuukausittain Tukikummit-säätiötä (Niinistön ja Hjallis Harkimon aloitteesta perustettu), jonka kautta myönnetään avustuksia esimerkiksi vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaan. Me molemmat Saulin kanssa muistamme varmasti nuoruudestamme, minkälaista se oli, kun ei ole varaa moniinkaan asioihin. Ainahan me olimme rahapulassa. Hakemassa jatkuvasti kesätöitä – milloin mistäkin.
Luulen, että Saulin suosio kansan parissa johtuu siitä, että hänellä on kanttia sanoa mielipiteensä. Suomalaiset varmaan kaipaavat sellaista tietynlaista isähahmoa, joka on jotain mieltä ja uskaltaa myös sanoa sen. Saulille minusta sopii, että hän on presidenttinä päivittäisen politiikan teon ulkopuolella. Hän on puhunut itsestään unilukkarina, mikä on minusta ehkä turhankin vaatimaton sana. Vaikka hänellä ei ole kotimaan politiikassa varsinaista valtaa, hänellä on vaikutusvaltaa, jonka hän on omalla auktoriteetillaan kansan silmissä ansainnut.”
Nykypäivän haastattelun jälkeisenä iltana Paavo Sorvakko lähetti toimittajalle tekstiviestin, jossa hän kertoi muistelleensa Saulin kanssa näitä vanhoja aikoja kotoisasti kahvikupin ääressä vaalitilaisuuden jälkeen.
[rev_slider alias=”saulinkaverit-04″][/rev_slider]
Arto Satonen, eduskunnan shakkikerhon puheenjohtaja ja eduskunnan nykyinen varapuhemies:
”Muistan Saulin pelityylistä sen, että hän halusi pelata mahdollisimman lyhyillä ajoilla. Hän tykkäsi pelata pikashakkia – nimenomaan kolmella minuutilla. Ideanahan tässä on siis, että kun olen tehnyt siirron, painan tästä (kellosta) ja samalla vastustajan kello lähtee käymään. Yleensä pikashakkia pelataan viidellä minuutilla, mutta toki jotkut pelaavat minuutinkin peliajoilla. Silloin on lähinnä kyse enää siitä, miten nopea on käsi.
Sauli tykkäsi siis pikashakista ja pyrki olemaan pelissä myös koko ajan ajassa edellä vastustajaansa. Se oli hänelle tyypillinen tapa pelata. Se loi vastustajalle painetta. Jos pystyy pakottamaan toisen miettimään siirtojaan jo keskipelissä, loppupelissä tulee helposti virhe, kun ei ole aikaa miettiä. Tai sitten tulee häviö ajalla. En muista Saulin juuri hävinneen pelejään ajalla.
Olen toiminut eduskunnan shakkikerhon puheenjohtajana siitä lähtien, kun tulin valituksi eduskuntaan 2003. Olen entinen SM-tason, puoliammattilaiseksi luonnehdittu shakin pelaaja. Paras saavutukseni on nopean shakin joukkuekilpailun Suomen mestaruus 2012. Kansanedustajista olen ainoa, joka on pelannut kilpashakkia, mutta tällä hetkellä esimerkiksi sinisten ryhmäkansliassa työskentelee Olli Salmensuu, joka on entinen shakin Suomen mestari. Shakkia pelaavista nykyisistä kansanedustajista voisi mainita esimerkiksi Eero Heinäluoman, Tom Packalénin ja Juhana Vartiaisen. Osmo Soininvaara ja Kimmo Kiljunen olivat myös kansanedustajina ollessaan hyvin aktiivisia.
Täällä eduskuntatalon kuppilan takahuoneessa olemme tyypillisesti pelailleet. Täällä on järjestetty myös ystävyysotteluita. Muistan, kuinka Sauli Niinistö pelasi puhemieskaudellaan (2007 – 2011) täällä kerran ottelun legendaarista Kaarle Ojasta (lempinimeltään Kaarle XIII shakissa voittamiensa suomenmestaruuksien mukaan) vastaan. Kaksi peliä päättyivät tasatulokseen 1–1.
Minulta on usein kysytty, voitanko Sauli Niinistön shakissa. Vastaus on kyllä, mutta ero on sama kuin politiikassa toiseen suuntaan. Tarkoitan sitä, että hän on minua saman verran edellä politiikassa kuin minä häntä shakissa.
Vähän kuin vertaisi keskenään huippu-urheilijaa ja kuntourheilijaa, jotka molemmat juoksevat. Olen käyttänyt varsinkin nuorempana todella paljon aikaa shakin peluuseen ja opiskellut sitä myös kirjoista. Jos ei ole vaikkapa opiskellut järjestelmällisesti avausteorioita – kuten Sauli ei ymmärtääkseni ole – siinä jää väistämättä alakynteen. Itse muistan esimerkiksi mistä tahansa avauksesta 10–15 siirtoa eteenpäin ulkoa, jos me nyt tässä ryhtyisimme pelaamaan.
Shakki vaatii silti ehdottomasti myös luovuutta. Vaikka olisit opetellut ulkoa kirjoista kaikki mahdolliset teoriat, käytännön pelissä mahdollisuuksia on niin paljon, ettei sitä ulkoa opittua voi läheskään aina soveltaa. Kukaan – edes shakin maailmanmestari – ei pysty pelaamaan shakkia lähellekään täydellisellä tasolla. Vaihtoehtoja eri tilanteisiin on olemassa niin järjetön määrä.
Se, mikä erottaa shakissa jyvät akanoista, on mielestäni pelaajan kyky pystyä toteuttamaan sitä omaa osaamistaan varsinaisessa pelitilanteessa. Monet hallitsevat kyllä teoriat, mutta eivät sitten pystykään pelaamaan niin hyvin tositilanteessa. Sauli pystyi minusta pelaamaan hyvin suhteessa omaan tasoonsa. Hän melkein vain paransi peliään, kun aika alkoi vähetä ja tilanne meni tiukemmaksi. Keskittyminen, sitoutuminen peliin ja paineensietokyky – ne olivat Saulilla tosi kovat.
Se, miten olen Saulia oppinut tuntemaan – niin shakinpelaajana kuin puhemiehenäkin – on hänen tapansa olla aina täysillä mukana, jos hän jotain asiaa hoitaa. Puhemiehenä hän oli riittävän vahva ja määrätietoinen toimija viedäkseen tietyt uudistukset ja säästötoimet läpi myös täällä eduskunnassa, vaikka siitä tulikin muutosvastarintaa.
Niinistön kaudellahan kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmää tiukennettiin merkittävästi. Hänen viestinsä oli nimenomaan se, että meidän kansanedustajien on näytettävä esimerkkiä. Muistan hyvin, kuinka lama iski tuolloin tosissaan päälle, tehtaita suljettiin ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajana sain paljon kansalaisilta palautetta, miksi kansanedustajilla on ikään kuin maailman tappiin saakka oikeus sopeutumiseläkkeeseen, kun taas ansiosidonnainen työttömyysturva päättyy tietyn ajan jälkeen. Vein näitä terveisiä ja kokemuksia myös Niinistölle, jonka toimesta tähän tehtiinkin muutos.
Jos nyt katsotaan ajassa eteen ja taaksepäin, vaikka Niinistön säästötoimet täällä eduskunnassa aiheuttivat vastustusta, ei niitä ole sittemmin takaisin vedetty. Täysin oikeansuuntaisia liikkeitä ne ovat olleet.”
Nykypäivän haastattelun jälkeen varapuhemiehen avustaja oli jo tarttumassa shakkilautaan, kun Satonen keskeytti toimet: – Hei, sen voisi itse asiassa jättää tähän. Packalén ja joku muukin jo kyseli, voitaisko jossain välissä pelata, kun tänään on pitkä täysistunto edessä.