[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”saisio-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Punavihreä kupla. En käytä enää sitä sanaa, koska se loukkaa niin monia, tokaisee kirjailija Pirkko Saisio heti haastattelun alkuvaiheessa.
Mitä ihmettä? Istumme Helsingissä ravintola Kappelin terassilla. Tässä haastattelussa oli tarkoitus puhua juuri punavihreästä kuplasta. Kirjailija ehdottaa tilalle sanaparia kulttuurinen keskiluokka. Vaikkakin se ”haisee sosiologialta ja siitä puuttuu itseironia”.
– Punavihreä kupla – itsehän kuulun siihen mitä suurimmassa määrin. Olin pitänyt sitä itseironisena ja hauskana, mutta en voi käyttää sitä, kun kaverit hermostuvat, Saisio toteaa. Puolivakavissaan.
Eikö tässä mennä nyt itsesensuurin puolelle? Kirjailija tarttuu heittoon heti:
– Itsesensuuri, en tiedä miten se on toimittajilla, mutta ainakin kirjailijoilla ja taiteilijoilla se on tämän päivän Suomessa iso ongelma.
Saisio kertoo heti kollegastaan, ”jonka nimeä en tietenkään sano”, joka epäröi julkaista karnevalistista romaaniaan, koska ”ei jaksa ottaa sitä myrskyä vastaan”.
– Kyllä tämä hirveän totista on. Se täytyy sanoa! Saisio puuskahtaa.
– Ja ihan hirveän moralistista! On ihmisiä, jotka uskovat, että ihan kaikkea voi kontrolloida. Maailmankuviakin, ikään kuin oikean termistön kautta.
Saisio näkee tällaisessa ajattelussa yhtymäkohtia ääriliikkeisiin. Hän vertaa aikaamme tässä suhteessa jopa 1970-luvun taistolaisuuteen. Liikkeeseen, jossa hän oli itse vahvasti mukana. Vamokap (valtiomonopolistinen kapitalismi) ja kyk (kapitalismin yleinen kriisi) – tällaisilla termeillä ohjattiin ja selitettiin tuolloin maailmaa.
– Ja nythän tässä ajassa on pyrkimystä ihan samaan. Keskustelu muuttuu erilaisten määritelmien kautta.
Kenen kanssa sitä saa edes keskustella? Ei ainakaan rasistien ja fasistien, sanovat monet ”suvakit” eli suvaitsevaisina itseään pitävät. Saisio mainitsee toimittajan, joka kävi ”riehumassa” asiasta hänen (facebook) seinällään:
– Sanoin hänelle, että keskustelen ihan kaikkien kanssa. Olen näytelmäkirjailija ja muuten minulta lähtee ammatti alta. Minun täytyy tietää, mistä ihmiset puhuvat ja etenkin miten he puhuvat. Ja teki mieli lisätä – mutten viitsinyt hämmentää häntä enempää – että niin lähtee sinultakin (toimittajan ammatti alta), jos et keskustele.
Pirkko Saisio haukkaa katkarapuleipää. Palataan ajassa taaksepäin. Miksi istumme tänään, toukokuun helteisenä maanantaina ravintola Kappelin terassilla? ”Kaverit hermostuivat” Saision haastattelusta, joka julkaistiin – tasan vuosi sitten – Helsingin Sanomissa 13.5.2017.
Saision oli tuolloin tarkoitus puhua hänen uutuuskirjastaan Spuuki Spaidermän ja raju Nonna, mutta kävikin niin – kuten monesti käy – että haastattelun yhteydessä syntyy jotain muuta. Yksittäinen kysymys sai kirjailijan pohtimaan, miten Suomi on kahtiajakautunut. Kuinka eri tavoin ajattelevat eivät pyri keskustelemaan keskenään eivätkä ymmärtämään toisiaan. Yhtenä esimerkkinä Saisio mainitsi maahanmuuton.
– Punavihreässä kuplassa pitää hyväksyä myös ne tosiasiat, jotka ovat toisenlaisen ajattelun perusta, Saisio sanoi HS:lle. Se oli jo liikaa. Some-kohu oli valmis.
Saisio arvioi palautteen määrän nousseen – kaikki sosiaalisen median kommentit mukaan lukien – kymmeniin tuhansiin. Se meni ”aika fifty–fifty”. Puolet tykkäsi, toinen puoli haukkui ja raivosi.
– Sitten oli niitäkin, jotka haukkuivat minua vapautuneesti muilla (facebook) seinillä, mutta kävivät kehumassa omalla seinälläni. Näitä oli aika paljon. Ajattelin, että aijaa, tällaisia tyyppejä.
Saisio korostaa, että henkilöön kohdistuva sosiaalisen median kohu on ”yksi niitä harvoja asioita, joihin ei pysty eläytymään ollenkaan, ellei ole itse käynyt sitä läpi”. Se iskee äkkiä ja todella kovaa.
– Viikossa se nousee, raivoaa ja laantuu. Sitten tulee jo ehkä seuraava. Viikkoa yli se (some-kohu) ei kestä kenenkään kohdalla, mutta ruumiita voi kyllä jäädä. Eivät ne – jotka näissä riehuvat – taaksensa katso, minkälaiseen kuntoon kenttä jää.
Sanoit vuosi sitten, että kahtiajako on yksi Suomen suurimpia ongelmia. Entä nyt? Onko vuodessa menty parempaan vai huonompaan suuntaan? Saisio miettii. Hän on ollut talven puolisonsa, elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalon kanssa Madeiralla. Keskustelua on tullut seurattua kuitenkin sosiaalisen median kautta.
– On ehkä vähän sellainen tunne, että pahin kärki tältä kaikelta on jo taittumassa. Hajontaa eri suuntiin on tapahtumassa, myös kulttuurisen keskiluokan eli punavihreän kuplan sisällä.
Se on hyvä asia, jos näin on tapahtunut. Saision mukaan kyse saattaa olla myös siitä, että ”ylilyönnit loppuvat väsymykseen”. Kirjailija ottaa esimerkiksi syksyllä käynnistyneen me too -kampanjan, jonka puitteissa on myös niin sanotusti menty yli.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]
[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”saisio-02″][/vc_column][/vc_row]
[vc_row][vc_column][vc_column_text]Jatketaan haastattelua me too -kampanjasta. Siitä Saisiolla on paljonkin sanottavaa. Hän korostaa heti, että kampanjan taustalla on tärkeä asia. Seksuaaliseen häirintään on puututtava ja eri yhteyksissä paljastuneen ilmiön laajuuden ei pitäisi yllättää ketään – paitsi ehkä miehiä. Häntä häiritsee kuitenkin se, että me too -kampanjan yhteydessä puhutaan ”aika sekaisin monista asioista”.
– (Lauri) Törhöstähän on syytetty suoraan seksuaalisesta häirinnästä kun taas (Aku) Louhimiestä kyseenalaisista (ohjaus)metodeista. Ne ovat menneet vähän kuin samaan piikkiin, vaikka heitähän syytetään ihan eri asioista.
Saision mukaan on selvää, että Louhimiehen kohdalla kyseenalaiset metodit ovat tulleet Ylen uutisoinnin kautta ”toteen näytetyiksi”. Elokuvaohjaajan kohtelu julkisuudessa on sitten toinen asia:
– Olen todella sitä mieltä, että Ylen A-studio ja Arto Nyberg -show eivät ole mitään oikeudenkäyntipaikkoja. Tällaiset tilanteet ovat kohtuuttomia kenelle tahansa meistä.
Saisio korostaa, kuinka tämä kaikki tuli Louhimielle ”puun takaa”. Hänen ohjaamansa Tuntematon sotilas oli noussut alkutalvesta katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi lähes 50 vuoteen. Louhimiehen kohtelu oli ollut tähän saakka ”pelkkää suitsutusta”. Osa niistä näyttelijöistä, jotka nyt paljastivat kokemuksiaan, oli kehunut häntä ja hänen metodejaan vielä syksyllä julkaistussa kirjassa Elokuvaunelmia.
– Tunnen Aku Louhimiehen sen verran hyvin, että näin heti, että hän on (A-studiossa) aivan totaalisessa shokissa.
– Ja sitten sosiaalisessa mediassa ryhdytään saman tien analysoimaan, oliko hänen anteeksipyyntönsä aito tai katuuko hän näitä oikeasti. No, mitä hänen pitäisi katua siinä shokkitilanteessa? Miksi hän ei yrittäisi puolustautua? Sehän on ihmisen luonto. Näen tämän kauhean julmana. Oikeus puolustautua ja ihmisarvo – ne täytyvät olla niilläkin, jotka ovat toimineet väärin.
Saision mielestä Louhimiehen ilmaantuminen Jussi-gaalaan oli ”jumalaton rohkeuden osoitus”. Paikalla olleet näyttelijät osoittivat näkyvästi solidaarisuuttaan me too -kampanjalle.
– Monet näyttelijät pitivät itseään siinä tilanteessa varmasti aika rohkeina, mutta ei se minusta ole kauhean rohkeaa huutaa kuorossa mitään asiaa. Kyllä massaliikkeet ovat aina pelottavia, Saisio miettii.
Me too -kampanjan yhteydessä ilmi tulleet tapaukset saavat Saision kysymään pontevasti etenkin yhteisön vastuun perään. Lauri Törhönen, Aku Louhimies, Kallion ilmaisutaidon lukion opettaja. Kaikissa näissä on ollut väistämättä iso joukko silminnäkijöitä. Miksi he eivät ole aikanaan puuttuneet?
– Ymmärrän erittäin hyvin nuoria naisnäyttelijöitä, jotka saattavat luulla, että elokuva-ala nyt on tällaista ja kaikki tämä pitää sietää, mutta siinähän on ollut muitakin ympärillä. Kuvausryhmät, tuottajat ja monet muut. Miksi he eivät ole tehneet mitään? Ja Törhösen kohdalla ihan sama.
Pirkko Saision mielestä seksuaaliseen häirintään pitää ehdottomasti puuttua ja patriarkaalisia rakenteita paljastaa, mutta:
– Minulla ei ole vieläkään vastausta siihen, onko tarpeellista vetää yksityisiä ihmisiä näin julkisuuteen.
Kesken haastattelun Saisiota alkaa naurattaa. Miten hän – ”vanha lesbotaistelija” – onkin ryhtynyt puhumaan ”valkoihoisen heteromiehen puolesta”. Saisio korostaa ymmärtävänsä patriarkaaliset rakenteet ja positiot, muttei sitä, miksei valkoihoisella heteromiehelläkin olisi oikeus hienotunteisen kohteluun yksilönä.
Saisio myöntää, että hän on vanhemmiten on oppinut katsomaan maailmaa laajemmin – ja etäämpää.
– Minulla on ollut taipumusta mustavalkoiseen ajatteluun ja kiihkeisiin mielipiteisiin. Ja siihen, etten ole osannut ottaa huomioon toisia ihmisiä.
Hän on elämänsä aikana nähnyt monenlaisia prosesseja, myrskyjä ja liikehdintää.
– Minusta tässä me too -kampanjan yhteydessä ja feministisessä liikkeessä on samoja piirteitä kuin taistolaisuudessa. Ja nyt tulee taas turpaan ja lujaa, jos tämän sinne kirjoitat.
Saisio pohtii myös omaa homoseksuaalisuuttaan. Sen johdosta hän arvioi joutuneensa katsomaan asioita ”vähän syrjästä ja varjosta”. Sekin on osaltaan opettanut.
– Ja se on ollut varmaan pelastukseni. Saattaisin olla heterona aivan hirveä tyyppi, Saisio puntaroi ja nauraa.
Palataan lopuksi vielä sanoihin, nimiin ja maailmankuvien rakentamiseen. Helsingissä on vaadittu Lenininpuiston nimen vaihtamista. Mitä mieltä Saisio on tästä?
– Neuvostoliitto ja monet entiset diktatuurit ovat pyrkineet kirjoittamaan historiaa uusiksi. Se on minusta vaarallinen tie. Olemme kaltevalla pinnalla, jos ryhdymme tällaiseen, hän miettii.
Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi esitykset Lenininpuiston nimenmuutoksesta. Saision puolesta puisto pysyköön jatkossakin Lenininpuistona – muistuttamassa meitä suomettuneisuuden kipeästä historiasta. Samoin Moskovan lahjoittama Maailman rauha -patsas pysyköön Hakaniemessä – vaikka se onkin ”ihan hirveä”.
– Onhan meillä Aleksanterinkin (II) patsas. Venäläiset tykkäävät kuvata sitä. Se on osa meidän historiaa ja sen pitää olla siellä, tykkäsimme tai emme.
Se on Saisiosta kuitenkin päivänselvää, ettei uusia Leninin-patsaita tänne kaivata. Se aika oli ja meni.
Haastattelu on ohi. Kun Saisio nousee ylös, huomio kiinnittyy hänen oikeasta ranteestaan roikkuvaan ristikoruun. Se on peräisin balkanilaisesta luostarista, jossa Saisio pysähtyi matkalla Madeiralta Suomeen.
– Tätä on kiva hypistellä samalla, kun kävelen, Saisio sanoo ja sulkee ristin kämmenensä sisälle.
Saisio myöntää, että hänellä on välistä ”uskonnollisia tuntemuksia”. Sitten hän hätkähtää:
– No nyt ne luulevat, että olen tullut uskovaiseksi.
Saisio ei kuulu kirkkoon eikä aio liittyäkään. Ainakaan toistaiseksi.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]