Kokoomuksen Jukka Kopra: Hallituksen hoidettava 10 miljardin euron sopeutustarve

Keskustan Antti Kaikkosen mukaan hallitus ei ole vielä tavoiteurallaan, perussuomalaisten Sampo Terhon mielestä talouspolitiikka toimii.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Jukka Kopran mukaan monen tahon toimesta on todettu, että lama on ohi ja pientä talouskasvua on.

– Mutta talouskasvu on niin mikroskooppista, että sen varaan ei voi mitenkään laskea. Vaikka lama on ohi, todellinen kasvu ei ole alkanut. Meidän haasteet ovat edelleen yhtä suuret kuin ne ovat olleet aiemmin, Kopra sanoo Verkkouutisille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lisäksi taloudessa tapahtuneet muutokset ovat niin tuoreita, ettei Kopran mukaan voida vielä tietää, onko kyse pysyvästä käänteestä.

– Sen vuoksi kehysriihessä pitää mennä vanhan ja yhteisesti sovitun perusolettaman mukaan, eli meillä on kymmenen miljardin sopeutustarve, ja se pitää hoitaa tämän hallituksen toimesta, Kopra painottaa.

Hallitus kokoontuu hallituskauden puolivälitarkasteluun ensi viikon maanantaina ja tiistaina.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan talousasiantuntijat ovat nostamassa ennusteita mieluummin ylös kuin alaspäin, ja hyviä uutisia kuuluu kentältä koko ajan.

– Siitä huolimatta ei olla vielä sillä uralla, mikä on hallituksella tavoitteena. Kyllä me keskustassa pidämme tärkeänä, että tässä voitaisiin sopia vielä joistakin lisätoimista, jotka vauhdittavat talouskasvua ja työllisyyttä, Kaikkonen sanoo.

Terhon mukaan lisätoimenpiteitä harkitaan

Kaikkonen ei halua ottaa kantaa lisätoimien määrään. Olennaista hänen mukaansa on, että hallitus saa aikaiseksi vaikuttavan kokonaisratkaisun ja päätöksiä, joilla työllisyysastetta nostetaan.

– Nykyisellä työllisyysasteella emme pysty ylläpitämään hyvinvointivaltiota, Kaikkonen toteaa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Sampo Terhon mukaan lisätoimenpiteitä harkitaan puoliväliriihessä, mutta hänen mukaansa talouden perusasetelma on parantunut selvästi tämän vaalikauden aikana.

– Hallituksen talouspolitiikka toimii ja tulevat kaksi vuotta tulevat näyttämään yhä vahvemmin, että se toimii. Mutta jos löydetään jotain tapoja vahvistaa tätä hyvää kehitystä, niin totta kai niihin on syytä tarttua, Terho sanoo.

Terhon mukaan jo aiemmin on todettu, ettei riihessä tehdä lisäleikkauksia. Muihin yksityiskohtiin hän ei suostunut ottamaan kantaa.

Valtiovarainministeriö arvioi helmikuussa, että hallituksen julkiselle taloudelle asettama 0,5 prosentin alijäämätavoite vuonna 2019 edellyttäisi 2,7 miljardin lisäsopeutusta. Leikkausten ja veronkorotusten sijaan velkasuhde taittuisi myös, jos hallitus pääsisi 72 prosentin työllisyystavoitteeseensa. Näillä näkymin työllisyysaste on jäämässä 70 prosenttiin vuonna 2019.

Kopra: Asumistukijärjestelmälle on tehtävä jotain

Poimintoja videosisällöistämme

Eniten kirittävää hallituksella on kasvun ja työllisyyden osa-alueella, jolla pitäisi saada aikaan kahden miljardin euron edestä toimia. Kilpailukykysopimus ei kohentanut julkista taloutta miljardilla, niin kuin oli tavoitteena.

Kokoomuksen Kopra on henkilökohtaisesti sitä mieltä, että asumistuki pitäisi käsitellä puolivälitarkastelussa. Kannustinloukkutyöryhmän työ olisi Kopran mielestä hyvä lähtökohta keskustelulle.

– Niin kuin kaikki tiedämme, tilanne on aika haastava ja asumistukijärjestelmä on kääntynyt sellaiseksi, ettei sellaista kukaan halunnut tavoitella. Menot vain jatkavat kasvuaan, ja jotainhan sille on tehtävä. Minun mielestäni olisi erinomaista, että sitä asiaa kehysriihessä käsiteltäisiin.

Yleistä asumistukea maksettiin viime vuonna yli miljardi euroa. Kasvua edellisvuodesta oli 18 prosenttia.

– Se on jo suorastaan hallitsematonta, Kopra sanoo.

Kannustinloukkutyöryhmän laskelmien perusteella yleisen asumistuen hyväksyttävien enimmäisasumismenojen alentaminen 20 prosentilla vähentäisi asumistukimenoja 110 miljoonalla eurolla. Nettosäästö olisi 45 miljoonaa euroa, kun toimeentulotukimenot kasvaisivat 65 miljoonalla eurolla. Toimenpide kasvattaisi työllisyyttä arviolta 2 300 henkilöllä.

Kaikkonen toivoo askelta perhevapaiden uudistuksessa

Keskustan Kaikkonen ei halua ennakoida, pystyykö hallitus tekemään päätöksiä perhevapaajärjestelmän uudistamisesta.

– Kyllä yhä laajemmin tunnustetaan, että perhevapaauudistukselle on lähitulevaisuudessa tarvetta. Ja olen itsekin sitä mieltä, Kaikkonen sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kaikkosen mielestä olisi toivottavaa, että jonkinlainen askel tässä prosessissa voitaisiin tällä vaalikaudella ottaa tai vähintäänkin aloittaa uudistuksen valmistelu.

Perussuomalaisten Terho sanoo kuitenkin, ettei perussuomalaisten kanta perhevapaajärjestelmän uudistamiseen ole muuttunut.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on linjannut, ettei istuva hallitus ”käy perhevapaiden kimppuun”, eivätkä perhevapaat ole puolivälitarkastelussa kauppatavaraa.

Mainos