– Olen tyytyväinen veroratkaisuun, mutta pettynyt suomalaiseen verokeskusteluun yleisesti. Puhumme aivan liian vähän korkean ja nopeasti kiristyvän työn verotuksen haitoista. Kun 2400 euroa kuukaudessa tienaavalle tradenomille jää 300 euron palkankorotuksesta vain hieman reilu puolet käteen, niin minusta
on oikein kysyä, onko progressiomme jo liian tiukka kohtuullisellakin tulotasolla, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen totesi eduskunnassa keskiviikkona.
Jokinen piti puolueensa ryhmäpuheen eduskunnan budjettikeskustelussa. Hän totesi palkansaajan olevan budjettiriihen voittaja.
– Tehdyllä veroratkaisulla hallitus pitää kiinni hallitusohjelman
lupauksesta – kenenkään palkansaajan verotus ei käytännössä kiristy ensi vuonna. Tämä palkansaajajärjestöjenkin toivoma ratkaisu turvaa suomalaisten ostovoimaa ja on Kokoomuksen työlinjan mukainen rakenneuudistus, joka vahvistaa työllisyyttä ja talouskasvua. Ansiotuloverotuksen kevennykset rahoitettiin osittain siirtämällä verotuksen painopistettä työstä haitta- ja ympäristöveroihin. Hallituskauden aikana maailman korkeimpiin lukeutuvaa kokonaisveroastettammekin on saatu laskettua.
Kalle Jokinen huomautti, että palkansaajien ohella huomioitiin myös perheet. Hänen mukaansa kokoomuksen esittelemä perhevapaamalli täyttää kaikki uudistukselle asetetut reunaehdot tasa-arvon vahvistamisesta, työllisyyden paranemisesta sekä perheiden
omien valintojen kunnioittamisesta. Hän nosti esiin myös perheiden arkea ja taloutta helpottavat varhaiskasvatusmaksujen 70 miljoonan euron alentamisen ja sen, että Maksuttoman varhaiskasvatuksen piiriin tulee 6 700 perhettä lisää. Myös toisen lapsen sisaralennus nostetaan 50 prosenttiin.
Talouskäänne ei pelasta
– Ilman 75 prosentin työllisyysasteen saavuttamista me emme tule näkemään tässä salissa ylijäämäistä budjettiesitystä ensi vuosikymmenellä. Kokoomus on sitoutunut tähän tavoitteeseen ja on valmis kääntämään kaikki kivet sen saavuttamiseksi. Vähempi ei yksinkertaisesti riitä, Kalle Jokinen sanoi.
Hänen mukaansa on rehellistä todeta, ettei käynnissä oleva talouden käänne ole korjannut Suomen talouden rakenteita.
– Hallitus on ottanut askelia oikeaan suuntaan, mutta meillä on edelleen matkaa kuljettavana, kun haluamme saavuttaa tavoitteemme 72 prosentin työllisyysasteesta ja velkaantumisen lopettamisesta vuoteen 2021 mennessä. Valitettavasti ensi vuosikymmenellä huoltosuhteemme heikkenee edelleen, ja tämän päivän tavoitteemme ovat huomisen hyvinvoinnin turvaamisen kannalta liian alhaiset.