Keskusta julkaisi eilen linjauksensa Suomen alueellisesta kehityksestä. Yhtenä toimenpiteenä keskusta esittää päätösvallan siirtämistä koulutuspaikoista ja koulutuksen sisällöistä kansalliselta tasolta vahvemmin alueille.
– Suomen koulutustarpeiden arviointi ja osaamisen strateginen kehittäminen vaarantuu korkea-asteella, mikäli koulutusratkaisuita tehdään vain aluepolitiikkaa ajatellen, kansanedustaja Lasse Männistö (kok.) toteaa.
Hänen mielestään korkeakoulutuksessa ja sen kehittämisessä etusijalla on oltava opetuksen ja tutkimuksen laatu sekä työelämän ja opiskelijoiden tarpeet.
Säästöt kohdistettava rakenteisiin
Keskusta vaatii, että jokaisessa maakunnassa pitää olla korkeakoulu tai useampia.
– Keskustan ajattelu lähtee täysin nurinkurisesta ajatuksesta. Eihän huippulaatuista koulutusta ja tutkimusta voida tavoitella päättäen itseisarvona resurssien hajauttamisesta, Männistö kritisoi.
Männistön mukaan akateemisen työttömyyden kasvaessa tarvitaan koulutuspolitiikkaa, joka pyrkii ensisijaisesti ennustamaan työmarkkinoiden tarpeen.
– Korkeakoulutus ei ole väline, jolla vastattaisiin yksittäisten alueiden toiveisiin vaan kansalliseen osaamistarpeeseen ja työmarkkinoiden kysyntään. Korkeakoulutus ei ole lähipalvelu, Männistö toteaa.
Hänen mielestään korkeakouluja ja niiden toimipisteitä pitää arvioida kokonaisvaltaisesti ottaen huomioon esimerkiksi asuminen, työllistymismahdollisuudet ja toimiva infrastruktuuri.
Taloudellisesti haastavat ajat koettelevat myös koulutussektoria, jossa säästöt pitää Männistön mielestä kohdistaa rakenteisiin, eikä koulutuksen laatuun.
– Kaikissa päätöksissä tulee olla ensisijalla opetuksen ja tutkimuksen laatu sekä kansallinen etumme, eivät aluepoliittiset perusteet, summaa Männistö.
Männistö toimi Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtajana vuonna 2007.