Kokoomuksen kansanedustajat ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Sari Sarkomaa ja Sanna Lauslahti vaativat tiedotteessaan hallitusta luopumaan hoitajamitoituksen pienentämisestä ja etsimään tilalle vaihtoehtoisia säästöjä.
Kokoomuskaksikon mukaan Valviran kantaa asiaan ei voida sivuuttaa. Valviran lausunnon mukaan vähimmäismitoituksen laskeminen tarkoittaa, että oikeus hyvään hoitoon ei toteudu.
Valviran lausunto perustuu siihen, että ikääntyneet ihmiset asuvat kotona entistä pitempään ja tehostettuun palveluasumiseen siirtyvien asukkaiden hoivan tarve on suuri.
– Meidän tulisi kehittää ja ottaa käyttöön osana meneillään olevaa laatusuositusten päivitystä valtakunnallinen vanhusten hoidon, hoivan ja kuntoutuksen yksilöllinen mittarointi. Siinä henkilöstön määrä ja osaaminen voidaan kohdentaa joustavasti ja yksilöllisesti ihmisen hoitoisuuden mukaan, ehdottavat kokoomusedustajat.
Esimerkiksi Tehy on esittänyt, että hoitotyön johtamisen välineeksi tulisi ottaa valtakunnallinen hoitoisuusmittari, jonka perusteella henkilöstön määrä ja osaaminen voidaan kohdentaa reaaliaikaisesti.
– Ikääntyneet ansaitsevat hyvän hoidon ja hoitohenkilöstö mahdollisuuden tehdä työnsä hyvin, muistuttavat edustajat.
Kokoomusedustajat jättivät viime viikolla kirjallisen kysymyksen hoitajamitoituksesta vanhustenhoidossa. Kirjallisessa kysymyksessä viitattiin Valviran lausuntoon sosiaali- ja terveysministeriölle.
Hallitusohjelmassa esitetään vanhuspalvelujen henkilöstömitoituksen tarkistamista. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) laatusuositusta hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi tarkistetaan siten, että tehostetussa palveluasumisessa ja vanhainkodeissa henkilöstön vähimmäismäärä olisi 0,40–0,50 hoitotyöntekijää asiakasta kohden. Terveyskeskusten vuodeosastojen pitkäaikaishoidossa suositus säilyisi tasolla 0,60–0,70 hoitotyöntekijää asiakasta kohden.
Nykyinen laatusuositus vanhusten tehostetussa palveluasumisessa ja vanhainkodeissa on 0,50 ja terveyskeskusten vuodeosastojen pitkäaikaishoidossa 0,60–0,70 hoitotyöntekijää asiakasta kohden.