Verkkouutisten blogi
Picture of Suvi Hautanen
Suvi Hautanen
Suvi Hautanen oli Verkkouutisten toimittaja 4.11.2021 saakka.

Kokoomus tavoittelee ilmaherruutta

Näyttävä puheenjohtajataisto voi nostaa kokoomuksen Suomen suurimmaksi puolueeksi gallupeissa.

Yle uutiset julkaisi vappuaattona tuoreen puoluekannatuskyselyn. Sen mukaan kokoomuksen kannatusnousu oli taittunut ja keskustan alamäki pysähtynyt. Kokoomuksen nousun katkaisi puheenjohtaja Jyrki Kataisen luopumisilmoitus.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kokoomuksen kannatus oli huhtikuun mittauksessa 20,2 prosenttia ja keskustan 21,0 prosenttia. Laskua maaliskuun mittauksesta oli kokoomuksella 0,1 prosenttiyksikköä ja keskustalla nousua saman verran eli 0,1 prosenttiyksikköä. Merkittävää muutosta edelliseen kuukauden kannatuslukuihin ei ollut kummallakaan. Siitä huolimatta Yle kertoi uutisessaan, että kokoomuksen kannatus putosi. Miksi?

Ylen kannatusmittaukset tekevän Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jari Pajunen kertoo Verkkouutisille, että ennen Kataisen luopumisilmoitusta näytti siltä, että kärkipaikka olisi todennäköisesti vaihtunut seuraavassa eli nyt julkaistussa huhtikuun gallupissa. Kokoomus olisi siis noussut takaisin Suomen suurimmaksi puolueeksi.

Kataisen luopumisilmoituksen jälkeen kokoomuksen kannatus laski kerralla 1–2 prosenttiyksikköä alemmalle tasolle, jolla se on edelleen. Lasku ei kuitenkaan näy huhtikuun kannatusluvussa, joka on keskiarvo eri viikkona tehdyistä kyselyistä. Se, lähteekö kokoomuksen kannatus ylös vai alas, selviää vasta toukokuun kyselyissä.

Poimintoja videosisällöistämme

Kokoomuksen puheenjohtajakisaan on nyt ilmoittautunut kolme ehdokasta: elinkeinoministeri Jan Vapaavuori, eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb ja viimeisimpänä sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko. Vielä kokoomuksen kannatus ei ole lähtenyt nousuun. Kun kisa pääsee käyntiin, se todennäköisesti nostaa puolueen kannatusta.

Ei ole kuitenkaan mikään itsestäänselvyys, että puheenjohtajakisa sataa puolueen laariin. SDP on siitä tuore esimerkki. Vaikka SDP:ssä on meneillään puheenjohtajakisa, puolueen kannatus sahaa edestakaisin, eikä lähde nousuun. Puheenjohtajakampanja on jäänyt vaisuksi, ja kisan näkyvyyttä julkisuudessa lienee vähentänyt kokoomuksessa yllättäen auennut puheenjohtajapeli.

Kokoomus käynnistää ensi viikon keskiviikkona 7. toukokuuta Kokoomus 2015 -kiertueen, jolla puheenjohtajaehdokkaat pääsevät tuomaan esille ajatuksiaan, ja kansalaiset, kenttäväki ja erityisesti puoluekokousedustajat pääsevät arvioimaan heitä. Mukana kiertueella on myös eurovaaliehdokkaita ja kansanedustajia. Kokoomus tavoittelee tällä ilmaherruutta juuri ennen eurovaaleja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mahdollista on, että kokoomuksen puheenjohtajakisaan ilmoittautuu vielä lisää ehdokkaita. Ainakin kansanedustaja Pia Kauma Uudeltamaalta ja europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen Hämeestä ovat kertoneet harkitsevansa ehdokkuutta.

Nyt peliin lähtenyt ehdokastrio tarjoaa kuitenkin jo erittäin hyvät edellytykset todelliselle, korkeatasoiselle ja jännittävälle puheenjohtajakisalle, jossa voi käydä ihan miten tahansa. Kenestä tahansa heistä voi tulla kokoomuksen seuraava puheenjohtaja ja uusi pääministeri.

Suvi Hautanen on Verkkouutisten ja Nykypäivän politiikan toimittaja.

Mainos