– Poliisi takavarikoi ampuma-aseita Suomessa yhä enemmän. Nuorten tekemät väkivaltarikokset ovat rajussa kasvussa, ja nuorten tekemien ryöstöjen määrä on tuplaantunut viime vuodesta, kansanedustaja Pihla Keto-Huovinen (kok.) sanoo tiedotteessaan.
Edustajan mukaan ulkomailta tuodaan tällä hetkellä paljon kaasuaseita tai niin kutsuttuja starttipistooleita, jotka muunnetaan Suomessa ampuma-aseiksi. Tällaiset muunnetut kaasuaseet toimivat tavallisen ampuma-aseen lailla ja ovat hengenvaarallisia.
Esimerkiksi viime elokuussa Vantaalla tapahtuneessa jengien välisessä yhteenotossa kahden katujengin jäsenet ampuivat toisiaan kohti useita kertoja ampuma-aseilla. Asuinalueella ammutut laukaukset aiheuttivat vaurioita läheisiin taloihin ja päiväkotirakennukseen, mutta sivulliset välttyivät vahingoilta.
Keto-Huovinen painottaa, että laittomat aseet eivät ole vain poliisin työturvallisuusriski, vaan ne vaikuttavat kaikkien turvallisuuteen. Hän teki huhtikuussa 2021 eduskunnassa aloitteen ampuma-aserikoksen tunnusmerkistön muuttamisesta siten, että luvattoman ampuma-aseen kantaminen tai kuljettaminen yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa tulee rangaistavaksi törkeänä ampuma-aserikoksena.
– Ampuma-aseita koskevilla kiristyksillä voidaan ehkäistä vakavia väkivallantekoja. Lakimuutoksen tarpeellisuuden näki yli 100 kansanedustajaa, mutta hallitus ei ole ryhtynyt toimiin, Keto-Huovinen toteaa.
Keto-Huovinen korostaa lisäksi kotoutumispolitiikan ja ennaltaehkäisevän työn merkitystä: myös lainsäädännön kiristyksiä tarvitaan, mutta samalla tulee lisätä valvonnan resursseja.