Kolmannes huonokuuloisten läheisistä turhautuu, jotkut jopa välttelevät tapaamista

Tuoreen kyselyn mukaan valtaosa huonokuuloisten läheisistä kertoo joutuvansa sanomaan saman asian moneen kertaan ja tulevansa silti väärinymmärretyksi.

Huonokuuloisen läheisistä 35 prosenttia kertoi turhautuvansa tuoreessa kyselyssä, jonka kuuloalan yritykset ovat tehneet.

Saman asian useaan kertaan joutui sanomaan 87 prosenttia, ja 73 prosenttia koki tulevansa silti väärinymmärretyksi. Huonokuuloisen läheisistä 35 prosenttia kertoikin turhautuvansa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Huonokuuloinen puhuu 51 prosentin mielestä liian kovaa. 64 prosenttia kertoi television ja radion pauhaavan aina täysillä.

Tasan puolet kertoi, ettei saa huonosti kuulevaa läheistään mukaan esimerkiksi konserttiin tai teatteriin. 40 prosenttia kertoi huonokuuloisen tarvitsevan läheistensä apua myös pankissa ja apteekissa asiointiin.

Huonosti kuulevan läheisistä 25 prosenttia kertoi, että huonokuuloinen karttaa muita ihmisiä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Huonokuuloisen kanssa puhelimessa puhumista vältteli 26 prosenttia, ja 10 prosenttia vältteli huonokuuloisen läheisensä tapaamista.

Vastanneista 60 prosentilla oli lähipiirissään huonosti kuuleva henkilö. Tyypillisimmin huonokuuloinen on vanhempi tai isovanhempi.

Kuuloalan laitteita ja palveluja myyvät yritykset GN ReSound, Kuulopiiri, Kuulotekniikka, Oticon ja Phonak tekivät helmikuussa kyselyn yli 2 000 suomalaiselle.

Mainos