Komissio haluaa avoimuutta yhtiöiden johdon palkitsemiseen

EU:n komissio ehdottaa uusia oikeuksia osakkeenomistajille ja lisää avoimuutta yhtiöiden päätöksiin.

Komissio ehdottaa listayhtiöiden osakkeenomistajille uusia oikeuksia ja yhtiöiden päätöksentekoon lisää avoimuutta.

Hallitus hyväksyi torstaina eduskunnalle annettavaksi komission ehdotusta koskevan kirjelmän.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ehdotuksen mukaan listayhtiön yhtiökokouksen tulisi hyväksyä johdon palkitsemispolitiikka vähintään kerran kolmessa vuodessa. Palkitsemispolitiikka on myös pidettävä julkisesti saatavilla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhteisösijoittajien olisi julkistettava muun muassa vaikuttamis- ja sijoituspolitiikkansa.

Direktiivin tavoitteena on muun muassa kannustaa osakkeenomistajia pitkäaikaiseen vaikuttamiseen listayhtiöissä.

Suomen hallitus kertoo pitävänsä sääntelyä pääosin hyödyllisenä, mutta pyrkivänsä vielä parantamaan ehdotusta.

Mainos