Koronaviruspandemia on iskenyt voimalla kaikkien EU-maiden talouksiin. Kaikkein rajuimmat vaikutukset sillä on ollut jo ennestään pahoin velkaantuneisiin Italiaan ja Espanjaan. Kysymys tilanteen vakavuudesta ja siitä, millaisia toimia se EU:lta edellyttää, jakaa niin unionin jäsenmaita kuin Carnegie Europe -instituutin haastattelemia eturivin tutkijoita.
Vaikka Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) arvioi kriisin taloudellisten seurausten muodostuvan tuhoisiksi, Italian ulkopoliittisen instituutin johtaja Ferdinando Nelli Feroci muistuttaa niiden vaihtelevan merkittävästi maittain.
– Symmetriseksi sokiksi määritellyllä ilmiöllä tulee olemaan maiden erilaisten rakenteellisten tilanteiden vuoksi epäsymmetrisiä seurauksia, Nelli Feroci sanoo Carnegielle.
– Erot selittyvät aiemmalla bkt:n kasvulla, tuottavuusluvuilla, työttömyyden tasolla ja – viimeisenä muttei vähäisimpänä – pandemiaa edeltäneellä julkisen talouden velkataakalla. Koko euroalueen sietokyky saattaa joutua koetukselle, hän toteaa.
EU on hänen mukaansa reagoinut tilanteeseen nopeammin ja tehokkaammin kuin vuosien 2008–2009 talous- ja finanssikriisiin. Kasvu- ja vakaussopimuksen jäädyttäminen, Euroopan keskuspankin massiiviset interventiot ja EU:n hätätilasta aiheutuvien työttömyysriskien lieventämiseen tähtäävä SURE-rahasto ovat esimerkkejä siitä, että unioni käyttää nyt järeintä keinoarsenaaliaan.
– Mutta sekään ei välttämättä riitä. Tarvitaan myös päätös EU:n rahastosta jäsenmaiden kansallisten elvytystoimien tukemiseksi. Rahaston olisi kyettävä mobilisoimaan yhteensä 500 miljardia euroa, ja se tulisi rahoittaa mahdollisesti EU:n budjetista taattavilla joukkovelkakirjalainoilla. Solidaarisuus on kaikkien edun mukaista. Keskinäinen tuki on näissä olosuhteissa välttämättömyys, jos haluamme välttää euroalueen ajautumisen uuteen vakavaan kriisiin ja euroskeptisyyden aallon, Nelli Feroci sanoo.
Eurobondeista ei ratkaisuksi
Centre for European Reform -ajatushautomon pääekonomisti Christian Odendahl pitää puhetta eurobondeista koronakriisin yhteydessä häiritsevänä.
– Eurobondit eivät tätä ongelmaa ratkaise. Italia ja Espanja eivät tarvitse yhteistä velkaa sinänsä, vaan varainsiirtoja kriisin hallitsemiseksi, Odendahl sanoo.
Ihanteellisessa mallissa EU:n tuki- ja elvytysohjelma rahoitettaisiin hänen mielestään unionin ottamalla pitkäaikaisella lainalla, jonka jäsenmaat takaavat.
– Ohjelma jakaisi enemmän rahaa niille alueille, joihin kriisi on iskenyt pahiten. Velan hoito ja aikanaan myös takaisinmaksu sidottaisiin bkt:hen eli siihen, kuinka hyvin taloudet toipuvat. Ne alueet, jotka ovat kärsineet eniten ja toipuvat hitaasti, saisivat varainsiirtoja alueilta, jotka ovat selvinneet vähemmällä ja elpyvät nopeasti, Odendahl hahmottelee.
– Yhteinen eurooppalainen lainojen liikkeeseenlasku on vain taloudellinen kehikko tämän toteuttamiseksi – ei olemassa olevan velan rajaamatonta yhteisvastuullistamista. Paras muoto tälle olisi vakuutus: valtiot maksaisivat bkt:hen sidottua preemiota saadakseen korvauksia vakavan kriisin kohdatessa, hän toteaa.