Koronatapausten kasvu taittui Italiassa

Uusia tartuntoja on todettu sama määrä kolmena päivänä peräkkäin.

Uusien koronavirustartuntojen määrä on pysynyt Italiassa suurin piirtein samana jo kolme päivää peräkkäin. Lauantaina todettiin 3[nbsp]497, sunnuntaina 3[nbsp]590 ja maanantaina 3[nbsp]233 tartuntaa.

New England Complex Systems Institute (NECSI) -tutkimuslaitoksen johtaja, fyysikko Yaneer Bar-Yam huomauttaa Twitterissä, että maanantaina tuli kuluneeksi viikko siitä, kun Italia pani koko maan käytännössä kiinni. Koronaepidemian pahiten runtelemassa Pohjois-Italiassa kovia rajoituksia alettiin soveltaa kahdeksan päivää aiemmin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tämä merkitsee sitä, että tapausten kasvu tasaantui viisi päivää sulkutoimien jälkeen. Se on linjassa 3-5 päivän itämisajan kanssa. Tämä on hyvä uutinen, Bar-Yam arvioi.

Hänen mukaansa muu Eurooppa lähestyy Italiaa.

– Useat maat ovat siirtymässä kansallisiin sulkuihin, joten voimme toivoa tilanteen vakiintumista viiden päivän sisällä. Ne, jotka viivyttelevät, tulevat kärsimään.

Hän huomauttaa Espanjan siirtyneen kansalliseen sulkuun, Ranskan tehneen niin Pariisissa.

– Sveitsi ei vielä. Saksa odottaa yhä jotakin, Yaneer Bar-Yam sanoo.

Vaikka Italian tilanteessa onkin havaittavissa tasaantuminen, tullaan siellä hänen mukaansa yhä kärsimään liian suuresta tehohoidon potilaiden määrästä, koska tauti voi kestää viikkoja.

– Uusilla tapauksilla ei siten ole paikkaa, mihin mennä. Tehohoito on hätätilassa ja kuolleisuus korkeaa.

Poimintoja videosisällöistämme

– Kaikki mahdollinen apu tulisi järjestää. Muiden on otettava tämä varoitus vakavasti. Toimikaa, Yaneer Bar-Yam toteaa.

Hänen mielestään maiden tulisi ottaa oppia Etelä-Koreasta. Siellä Italian tilannetta uhkaavasti muistuttavan epidemian ehdittiin jo julistaa riistäytyneen käsistä. Tilanne saatiin kuitenkin hallintaan massiivisella tapausten testaamiseen ja seurantaan perustuvalla ohjelmalla. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä.

Italiassa oli tiistaihin mennessä todettu 27[nbsp]980 koronatapausta. Tautiin on menehtynyt 2[nbsp]158 ihmistä. Parantunut on 2[nbsp]749. Vakavassa tai kriittisessä tilassa on 1[nbsp]851 potilasta.

LUE MYÖS:
Hälyttävä tutkimus muutti koronalinjat – hillitseminen ei toimikaan

Etelä-Korean ihme: Näin korona taittui

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mainos