Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén pitää hallituksen tavoitteiden ja toimien välistä tilannetta poikkeuksellisena. Hän viittaa Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n johtavan asiantuntijan Jukka Mannisen kommenttiin.
Jukka Manninen huomautti, että pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus ”on onnistunut yhdistämään niin opposition, luottoluokittajan, omat pää-äänenkannattajansa, muun median kuin ennustuslaitokset ja elinkeinoelämän vaatimaan selkeitä toimia julkilausuttujen tavoitteiden tueksi”.
Manninen on jakanut keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaan pääkirjoituksen. Sen otsikossa vaaditaan hallitusta siirtymään työllisyyspolitiikassa sanoista tekoihin ja todetaan, että ”kello käy, eikä avauksia näy”.
– Koskahan viimeksi on ollut tällainen tilanne?, Saara-Sofia Sirén kysyy.
– Suomenmaa odottaa hallitukselta selkeitä toimia julkilausuttujen tavoitteiden tueksi nyt keväällä. Samaa vaati (vasemmistoliiton pää-äänenkannattaja) Kansan Uutiset. Pääministeri sanoi, että työllisyystoimia olisi tiedossa vasta elokuussa, hän jatkaa.
Talousvaroituksia
Luottoluokittaja Fitch varoitti viime viikolla Suomea talouden näkymistä. Ongelmina pidettiin etenkin julkista velkaa ja väestön ikääntymistä. Aiemmin myönteisinä pidetyt näkymät muutettiin arviossa ”vakaiksi”. Luottoluokitus säilyi kuitenkin ennallaan AA+ -luokassa.
Talouspolitiikan arviontineuvosto arvosteli tällä viikolla hallitusta kovin sanoin vuosiarviossaan. Hallituksen finanssipolitiikkaa arvioitiin muun muassa liian löysäksi ja hallitusta moitittiin siitä, että se on päättänyt kasvattaa julkisia menoja ilman vastaavaa tulolisäystä.
Arviointineuvoston mukaan työllisyyden kasvattaminen on hyvä, mutta julkisen talouden kannalta huonosti täsmennetty tavoite. Työllisyyden kasvun fiskaalisten vaikutusten arvioitiin riippuvan suuresti syntyneiden työpaikkojen laadusta.
– Koska hallitus on sitonut finanssipolitiikan päätökset työllisyystoimien toteutumiseen, on ratkaisevaa, että toimenpiteet ovat tarkkaan harkittuja ja syntyneiden työpaikkojen julkiselle taloudelle tuomaa hyötyä voidaan arvioida, arviointineuvoston arviossa todettiin.
Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja, professori Jouko Vilmunen totesi raportin julkistustilaisuudessa, että veropohjan tehokas kasvattaminen vaatii täysiaikaisten työpaikkojen luomista yksityiselle sektorille ja korkean tuottavuuden aloille.
Sanna Marinin hallitus on sitoutunut Antti Rinteen (sd.) hallituksen ohjelmaan, eli muun muassa luvannut lisätä työllisyyttä 60[nbsp]000 hengellä, kasvattaa työllisyysasteen 75 prosenttiin sekä panna julkisen talouden tasapainoon vuoteen 2023 mennessä. Talouspolitiikan raamit on sidottu tavoitteiden toteutumiseen ja tavoitteesta puolet tulisi olla täynnä elokuuhun mennessä. Siihen mennessä pitäisi siis löytää toimet 30[nbsp]000 uuden työllisen saamiseksi.
Pääministeri Marinin mukaan hallitus on yhä sitoutunut tavoitteeseen, eikä siitä jousteta. Hän totesi keskiviikkona pitävänsä arviointineuvoston huomioita tärkeinä.
– Minulla on uskoa, että 30 000 työpaikkaa – kesän budjettiriiheen mennessä saadaan [päätökset] aikaiseksi. Sillä polulla ollaan, Marin sanoi.
Myös valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) viestitti hallituksen sitoutumista työllisyystavoitteisiin. Hänen mukaansa raportti vahvistaa viestiä siitä, että työllisyyttä on parannettava ja sote-uudistus saatava maaliin.
– Näihin hallitus on sitoutunut. Pysyvien menojen lisäys ilman konkreettisia työllisyystoimia on mahdoton yhtälö, Kulmuni tviittasi keskiviikkona.
LUE MYÖS:
Näkökulma: Hallitus on 1,4 miljardin euron ansassa
Koskahan viimeksi on ollut tällainen tilanne?
Huomionarvoista myös:
Suomenmaa odottaa hallitukselta selkeitä toimia julkilausuttujen tavoitteiden tueksi nyt keväällä. Samaa vaati Kansan Uutiset. Pääministeri sanoi, että työllisyystoimia olisi tiedossa vasta elokuussa. https://t.co/lwR7rIORi5— Saara-Sofia Sirén 🇫🇮🇪🇺🇺🇦 (@saarasofia) January 31, 2020
Talouspolitiikka perustuu arvioihin tulevasta kehityksestä. Arviointineuvoston raportti vahvistaa viestiä, että työllisyyttä on parannettava ja #sote on saatava maalin. Näihin hallitus on sitoutunut.
Pysyvien menojen lisäys ilman konkreettisia työllisyystoimia on mahdoton yhtälö.— Katri Kulmuni (@KatriKulmuni) January 29, 2020