Armenia on pyrkinyt pääministeri Nikol Pašinjanin johdolla lisäämään maansa liikkumavaraa suhteessa Venäjään. Samaan aikaan Kreml on käyttänyt kiristysruuvina maiden välisiä kauppasuhteita, sotilaallista yhteistyötä ja Venäjän roolia välittäjänä Armenian ja Azerbaidžanin välisessä Vuoristo-Karabahin kiistassa.
Tämä Kremlin vipuvoima menetti toimittaja Kirill Krivošejevin mukaan kertaheitolla merkityksensä, kun Azerbaidžan vuonna 2023 valtasi Vuoristo-Karabahin Venäjän seuratessa toimettomana sivusta.
– Armenialaisia ei enää kiinnosta, onko Venäjä luotettava kumppani vai ei, sillä nyt he tietävät vastauksen tähän kysymykseen, Krivošejev sanoo ajatushautomo Carnegien julkaisemassa artikkelissa.
Vuoden 2024 ensimmäisinä kuukausina Armenia on ottanut hänen mukaansa merkittäviä konkreettisia irtiottoja suhteessa Venäjään. Pääministeri Pašinjan on ilmoittanut maansa jäsenyyden jäädyttämisestä Venäjän johtamassa CSTO-turvallisuusjärjestössä ja harkitsevan EU-jäsenyyden hakemista.
Armenian turvallisuusneuvoston johtaja on luonnehtinut aiempaa tukeutumista Moskovaan strategiseksi virheeksi. Runsas viikko sitten Armenia ilmoitti virallisesti, että pääkaupunki Jerevanin lentokentällä 30 vuotta operoineet venäläiset rajavartijat passitetaan kotiin. Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin on ilmoitettu tapaavan Pašinjanin 19. maaliskuuta Jerevanissa.
Krivošejev pitää viimeaikaisten tapahtumien valossa selvänä, että kyse ei ole pelkästä pintaväreilystä, vaan Armenian poliittiset painopisteet ovat aidosti muuttuneet, ja strateginen kumppanuus Venäjän kanssa on ohi.
– Armenialaiset ovat jo kuukausia pohtineet Venäjä-suhteidensa katkeamisen seurauksia ja näyttävät tulleen siihen tulokseen, että pahin on jo tapahtunut: Vuoristo-Karabahin menetys, Krivošejev sanoo.
Kremlillä on hänen mukaansa tosiasiassa vain vähän keinoja rangaista Armeniaa, eivätkä nekään todennäköisesti ole kovin tehokkaita. Hän arvioi tämän koskevan myös mahdollista Venäjältä käsin masinoitavaa vallankaappausyritystä.
– Vaikka monet armenialaiset eivät pidä Pašinjanista, vain harvat ovat samaa mieltä venäläisten propagandistien kanssa. Tämä pätee myös asevoimiin, mikä tarkoittaa, että vallankaappauksen toteuttaminen olisi Moskovalle lähes mahdotonta, Krivošejev toteaa.
Erään teorian mukaan Venäjä voisi käyttää Azerbaidžania Armenian rankaisemiseen. Sekään skenaario ei Krivošejevin mielestä kestä tarkastelua, koska kaikki, mitä Azerbaidžanin hallinto on viime vuosina tehnyt, viittaa siihen, että se ei ota marssikäskyjä Moskovasta.
Myös se, että Venäjä pyrkisi nujertamaan Armenian taloudellisesti, vaikuttaa hänen mukaansa epätodennäköiseltä.
– Armenia tuo maahan venäläistä maakaasua, maan sähköverkkoa valvoo Venäjän kansalaisuuden omaava oligarkki, rautatiet kuuluvat Venäjän rautatieyhtiölle ja jäsenyys Moskovan johtamassa Euraasian talousunionissa tarkoittaa sitä, että kaupat ovat täynnä venäläisiä tavaroita, Krivošejev sanoo.
– Kysymys ei siis ole siitä, voisiko Venäjä aiheuttaa vahinkoa: varmasti se voisi. Sen sijaan kyse on siitä, onko Venäjällä, jonka taloudelliset suhteet Eurooppaan ovat Ukrainan sodan vuoksi riekaleina, varaa hylätä jäljelle jäänyt naapurimarkkina-alue – varsinkaan ilman mitään takeita siitä, että se voisi saavuttaa poliittisia tavoitteitaan taloudellisenkaan painostuksen keinoin, hän toteaa.