Kuljettajat: Ohittajat tunkevat vaarallisesti rekkojen eteen

Raskaan kaluston ammattikuljettajien mukaan vaarallisia ohitustilanteita tulee tien päällä vastaan usein, käy ilmi tuoreesta kyselystä.

Kyselyyn vastanneista ammattikuljettajista 80 prosenttia koki, että ohittajat tulevat liian lähelle eteen usein tai jopa erittäin usein.

Liikenneturvan turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara muistuttaa, että ohittamalla ei juuri pääse perille nopeammin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Etenkin talvinopeusrajoitusten aikaan ja huonolla kelillä kannattaa ohitusintoa suitsia, hän painottaa Liikenneturvan tiedotteessa.

Ammattikuljettajat toivovat myös talvirenkaita raskaaseen kalustoon. Ruotsissa kuorma-autoissa pitää olla talvirenkaat vetävissä pyörissä talvikeleillä joulu-maaliskuun aikana.

Liikenneturvan mukaan suurin osa ammattikuljettajista kokee, että vastaava asetus voisi olla hyvä myös Suomessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lisäksi kuljettajat toivovat hyvää koulutusta. Rahtarit ry:n järjestöpäällikkö Hanna Sepän mukaan kuljettajat mieltävät ennakoivan ajon jatkokoulutuksen tärkeäksi osaksi omaa ammattiosaamistaan.

Myös ajo- ja lepoaikamääräykset sekä digitaalisen ajopiirturin käytön opastus ja ensiapukoulutus on hänen mukaansa koettu tarpeelliseksi.

Kyselyn toteutti Rahtarit ry viime kesänä. Sähköpostikyselyyn vastasi 1914 henkilöä ympäri Suomen, joista yli 70 prosenttia toimi ammattikuljettajana.

Mainos