Yliopistotutkija, dosentti Simo Mikkonen käsittelee taiteiden merkitystä Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa vuosien 1944-1960 välillä. Toisen maailmansodan jälkeen kulttuuri nousi keskeiseksi osaksi Neuvostoliiton ulkopoliittista toimintaa myös Suomessa.
Jo kuukausi sotatoimien päättymisen jälkeen syksyllä 1944 suomalaisissa elokuvateattereissa pyörivät ensimmäiset neuvostofilmit. Samoin neuvostoliittolainen valokuvanäyttely avattiin joulukuussa 1944 ja ensimmäiset neuvostoliittolaiset taiteilijat ja taideryhmät saapuivat kiertueille Suomeen tammikuussa 1945. Kuuluisa Puna-armeijan kuoro esiintyi Neuvostoliiton ulkopuolella ensimmäistä kertaa sodan jälkeen juuri Suomessa.
Kansan valtaosan mielipiteet itäistä naapurimaata kohtaan eivät silti muuttuneet hetkessä. Vielä 1950-luvulla niin lehdistössä kuin laajoissa kansalaispiireissä suhtauduttiin Neuvostoliittoon epäilevästi. Myönteinen suhtautuminen Neuvostoliittoon yhdistyi nimenomaan kommunisteihin, mikä osaltaan hidasti suhtautumisen muutosta laitavasemmiston ulkopuolella.
Suomi-Neuvostoliitto-Seuran merkitys
Kulttuuriasioissakaan ei voida unohtaa Suomi-Neuvostoliitto-Seuran merkitystä. Sodan jälkeen perustettu järjestö kasvoi räjähdysmäisesti, muutamassa kuukaudessa paikallisosastoja perustettiin satoja ja jäsenmäärä oli noin 70[nbsp]000. Vuotta myöhemmin osastoja oli noin 700 ja jäseniä oli peräti 170[nbsp]000 henkilöä.
Mikkosen mukaan osalle jäsenistä liittymisen motiivina oli pelaaminen varman päälle, jos Suomi miehitettäisiin. Monet olivat myös aidosti kiinnostuneita kuulemaan maasta, joka oli vuosien ajan ollut suljettu.
Seura käytännössä dominoi usean vuoden ajan Neuvostoliiton kanssa tapahtunutta kulttuurivaihtoa. SNS:n tehtävänä oli järjestää neuvostoliittolaisten taiteilijoiden esiintymiset Suomessa. Seura ei tosin itse voinut vaikuttaa siihen, millaisia taiteilijoita Neuvostoliitosta Suomeen lähetettiin. Samoin ajankohta oli täysin Moskovan päätettävissä. Neuvostoliitto teki kaikki päätökset ja SNS:n rooliksi jäi huolehtia käytännön järjestelyistä Suomessa.
Seura ei tosin jäänyt aivan pelkäksi kumileimasimeksi, sillä se hyötyi Neuvostoliitosta saapuneista taiteilijavieraista monin tavoin. Alkuvaiheessa Neuvostoliitto maksoi vierailujen kustannukset ja SNS sai pitää esitysten lipputulot. Myöhemmin SNS sai vierailuja varten opetusministeriöltä myös ylimääräistä valtionapua. Tärkeää oli myös se, että korkeatasoiset taiteilijavierailut houkuttelivat ihmisiä SNS:n järjestämiin tilaisuuksiin.
Mikkonen toteaa, että kaikki mittavammat taiteilijavieraiden lähettämiset osuivat yksiin Suomessa järjestettyjen vaalien kanssa. Eduskunta-, presidentin- ja vuodesta 1950 lähtien myös kunnallisvaalien yhteydessä Neuvostoliitto lähetti taiteilijaryhmiä kiertämään Suomea. Tarkoitus oli tukea ensin kansandemokraattien ja sittemmin Neuvostoliittoon myötämielisesti suhtautuvien ehdokkaiden menestymistä vaaleissa.
Tunnetuimpia Suomessa käyneitä neuvostotaiteilijoita oli Georg Ots. Häntä voi luonnehtia neuvostoliittolaiseksi supertähdeksi, joka saavutti Suomessa menestystä ennen kaikkea virolaisena laulajana, joka hurmasi suomalaiset laulamalla näiden omalla äidinkielellä.
Ots vieraili Suomessa usein jo 1950-luvun alussa, mutta varsinaisesti suosio kohosi huippuunsa vuosikymmenen lopulla. Suomen-vierailuilleen Ots sai usein vaimonsa mukaan, mikä oli hyvin poikkeuksellista. Puolison mukaantulo ulkomaanmatkalle sallittiin vain kaikkein merkittävimmille ja luotetuimmille neuvostotaiteilijoille.
Vastavierailuja
Suomalaisia pääsi Neuvostoliittoon kuitenkin vain poikkeustapauksissa, eivätkä he esiintyneet normaaleissa konserteissa vaan erilaisten delegaatioiden mukana. Josif Stalinin kuoleman jälkeen vaihtotoiminta tasapainottui ja suomalaistaiteilijat pääsivät vähitellen tutustumaan ja esiintymään Neuvostoliittoon. Tilannetta selkeytti vuonna 1960 solmittu Suomen ja Neuvostoliiton välinen kulttuurivaihtosopimus.
1950-luvun puolivälin jälkeen kulttuurivaihtoon osallistui SNS:n lisäksi muitakin toimijoita, kuten kansallisooppera ja kansallisbaletti.
Suomalainen ooppera ja baletti kärsivät kroonisesta rahapulasta. Kulttuurisuhteet Neuvostoliiton kanssa muodostuivat kullanarvoisiksi, koska idästä saatiin maailmanluokan solisteja huomattavasti edullisemmin kuin lännestä ja omia taiteilijoita pystyttiin kouluttamaan Neuvostoliitossa puoli-ilmaiseksi. Kansallisoopperan kautta Neuvostoliitto puolestaan sai esille sekä omia taiteilijoitaan että teoksiaan sellaisille yleisöille, joita SNS ei kyennyt tavoittamaan.
Mikkonen arvioi, ettei vaihdoissa koskaan saavutettu aitoa tasapuolisuutta, vaan Neuvostoliitosta saapui Suomeen läpi koko neuvostoajan enemmän taiteilijoita kuin Suomesta lähti esiintymään Neuvostoliittoon.
Simo Mikkonen: ”Te olette valloittaneet meidät”. Taide Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa 1944-1960. 332 sivua. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
JARKKO KEMPPI