Säästöjen suuruus on yli 400 miljoonaa euroa. Kunta-alan palkkasumma on henkilösivukuluineen tänä vuonna lähes 22 miljardia euroa.
Ensi vuonna kuntatyönantajat leikkaavat henkilöstömenoistaan vielä enemmän. Henkilöstömenoissa varaudutaan 2,8 prosentin eli yli 600 miljoonan euron säästöihin. Selvityksen mukaan säästötarvetta on lähes kaikissa kunnissa ja kuntayhtymissä.
Yt-neuvotteluja säästötoimenpiteistä on käyty tänä vuonna 87 kunnassa tai kuntayhtymässä. Ensi vuonna yt-neuvotteluja käydään selvityksen mukaan 88 kunnassa tai kuntayhtymässä. Tänä vuonna yt-neuvotteluista seurasi lomautuksia vain 19 kunnassa tai kuntayhtymässä.
Tänä vuonna kunnissa ja kuntayhtymissä lomautetaan noin 7 200 henkilöä, mikä on 1,8 prosenttia koko kunta-alan henkilöstöstä. Vuonna 2014 lomauttavien määrän arvioidaan yli nelinkertaistuvan. Lomautusten arvioidaan koskevan noin joka toista lomautuskunnassa tai -kuntayhtymässä työskentelevää henkilöä. Tätä suurempiin lomautuksiin on kuntasektorilla jouduttu viimeksi 1990-luvun alun laman aikana.
Taloudellisin perustein tapahtuvia irtisanomisia on tänä vuonna vähän, mutta ensi vuonna irtisanomiset lisääntyvät selvityksen mukaan. Tänä vuonna irtisanotuksi joutuu 15 kunnassa yhteensä noin 300 henkilöä. Toteutuessaan irtisanomiset koskisivat ensi vuonna 36 kuntatyönantajaa ja näissä yhteensä noin 1 000 henkilöä.
Tarvittavia säästöjä haetaan erityisesti henkilöstömenoista, sillä palkkakustannukset muodostavat kuntien ja kuntayhtymien menoista noin puolet ja sosiaali- sekä terveyspuolella jopa 70 prosenttia.
Paikallinen sopiminen ei kelpaa henkilöstöjärjestöille
Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen on huolissaan siitä, että henkilöstöjärjestöt eivät keskitetyn ohjeistuksensa mukaisesti ole valmiita minkäänlaisiin paikallisiin sopimuksiin.
Paikallinen sopiminen mahdollistaisi Jalosen mukaan ratkaisut kunkin kunnan ja kuntayhtymän omista tarpeista ja lähtökohdista. Paikallisesti sopimalla voitaisiin välttää lomautuksia ja irtisanomisia.
Jalosen mielestä kuntaliitoksiin liittyvä henkilöstön viiden vuoden irtisanomissuoja on nykyisessä taloudellisessa tilanteessa aivan liian pitkä. Toisiaan seuraavat kuntaliitokset tarkoittavat, että aina uuden kunnan liityttyä mukaan käynnistyy uusi viiden vuoden irtisanomissuoja.
Irtisanomissuoja päättyy vuoden vaihteessa 27 kunnassa. Näiden kuntien palveluksessa on noin 52 000 henkilöä.
KT Kuntatyönantajien tekemään tiedusteluun vastasi 240 kuntaa ja 105 kuntayhtymää. Selvitys kattaa 93 prosenttia koko kunta-alan henkilöstöstä.