– Uusille sote-alueille kaavaillaan suorilla vaaleilla valittuja päättäjiä. Siksi ei ole perusteltua, että kunnat rahoittaisivat jatkossa sote-alueiden tuottamia palveluja, joihin niillä ei olisi enää vaikutusmahdollisuuksia, katsoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.
Kuntien rahoitusvastuun katkaiseminen sote-alueille ei ole yksinkertaista, sillä sote-menot ovat selvästi kaikkia valtion kunnille maksamia valtionosuuksia suuremmat.
Sote-uudistuksen jälkeenkin tarvitaan kuntien valtionosuusjärjestelmää rahoittamaan valtion kunnille määräämien tehtävien kustannuksia sekä tasaamaan kuntien keskinäisiä eroja.
Kietäväisen mukaan myös sote-alueet tarvitsevat oman valtionosuusjärjestelmän, jolla valtio jakaisi rahoitusvastuuta sote-palvelujen kustannuksista ja jolla tasattaisiin alueiden välisiä eroja.
– Sote-rahoituksen hajanaisuus on johtanut hoitojen osa-optimointiin, koska kenelläkään ei ole ollut vastuuta hoidon kokonaisuudesta ja hoidettavan tukemisesta kuntoutuksen kautta työelämään tai kotiin. Tätä pitäisi käydä ratkaisemaan tällä kertaa kunnolla, koska se on avain parempaan toiminnan kustannustehokkuuteen, Kietäväinen sanoi.
Hän pitää huolestuttavana, ettei sote-uudistuksen aiempien vaiheiden kustannustarkasteluissa ole riittävästi huomioitu ennen hoitoon pääsyä ja hoidon jälkeen syntyneitä kustannuksia, vaikka ne muodostavat suurimman osan kokonaiskustannuksista.