Tutkimushavainto vahvistaa käsitystä uniapnean ja aineenvaihdunnan häiriöiden yhteydestä, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Uniapnealla tarkoitetaan Hengitysliiton mukaan unenaikaisia hengityskatkoksia. Nielun alueen lihakset veltostuvat unen aikana, mistä seuraa ylähengitysteiden osittaista ahtautumista.
Duodecim kertoo, että kanadalaistutkijoiden tulokset perustuvat 8 700 potilaan viisivuotiseen seurantaan. Potilaat olivat hakeutuneet sairaalaan uniapneatutkimuksiin.
Osallistujat eivät sairastaneet diabetesta seurannan alussa, mutta viisi vuotta myöhemmin diabetes oli todettu joka kymmenennellä.
Kun tutkijat selvittivät ketkä potilaista olivat sairastuneet, he havaitsivat diabeteksen puhjenneen etenkin pahaoireista uniapneaa sairastaville. Heidän sairastumisriskinsä oli kolmanneksen suurempi kuin vähäoireisten.
Tulokset viittaavat uniapnean, mutta varsinkin pahaoireisen uniapnean altistavan diabeteksen kehittymiselle. Näin ollen on mahdollista, että varhain aloitettu uniapneahoito myös ehkäisee ainakin osan sairastumisista. Tämän varmistaminen vaatii kuitenkin lisätutkimuksia.
Tutkimus julkaistiin American Journal of Respiratory and Critical Care Medicine -lehdessä.