Puolustusvoimien aluetoimistot järjestävät asevelvollisuuslain mukaiset kutsunnat 15. elokuuta ja 15. joulukuuta 2023 välisenä aikana. Puolustusvoimat kertoo asiasta tiedotteessa.
Kutsuntatilaisuuksiin osallistuu 36 900 kutsunnanalaista. Tänä syksynä kutsuntavuorossa ovat vuonna 2005 syntyneet miehet. Lisäksi kutsuntoihin osallistuu aiemmilta vuosilta uudelleen tarkastettavaksi määrättyjä sekä ilman laillista estettä kutsunnoista poisjääneitä henkilöitä. Jokaisen kutsunnanalaisen on osallistuttava tilaisuuteen, ellei aluetoimisto ole erikseen vapauttanut häntä läsnäolovelvollisuudesta.
Kutsunnoissa määritetään palveluskelpoisuus ja tehdään sen perusteella päätös palveluksesta. Tilaisuudessa kutsunnanalaiset saavat tiedon palveluksensa ajankohdasta ja tulevasta palveluspaikasta. Palvelukseen liittyviä toiveita voi esittää tilaisuudessa kutsuntalautakunnalle. Palvelusajan pituus ja palvelustehtävä määrätään kuitenkin vasta palveluksessa koulutushaarajakson loppupuolella.
Kutsuntoihin voi valmistautua Puolustusvoimien uudessa OmaIntti-palvelussa. OmaIntistä jokainen kutsunnanalainen näkee henkilökohtaisen aikajanansa ja löytää hänelle ajankohtaiset sisällöt ja asiointipalvelut. OmaIntin kautta voi esimerkiksi hakea erikoisjoukkoihin tai muihin ennen palvelusta haettaviin tehtäviin. Kirjautuminen palveluun tapahtuu verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Kutsuntatilaisuuksia järjestetään tänä syksynä 244 eri paikkakunnalla. Oman kutsuntatilaisuuden ajankohta ja paikka selviävät Intti.fi-sivuston kutsuntakuulutuksista.
– Jos tiedät jo etukäteen, että sinulla on este omalle kutsuntapäivällesi tai sairastut ennen kutsuntoja, ota yhteyttä omaan ja sovi kutsuntavelvollisuuden hoitamisesta, puolustusvoimat ohjeistaa.
Kutsuntojen ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen valintatilaisuuksien yhdistämistä samaan ajankohtaan pilotoidaan Lapissa, Uudellamaalla ja Hämeessä syksyllä 2024. Tulevaisuudessa suuntana ovat yhteiset tilaisuudet, jotka toteutetaan työn alla olevan kutsuntauudistuksen myötä.
Pilottialuetoimistojen alueelta hakevat naiset voivat hakea aikaisintaan saapumiserään 1/25. Joukko-osastot määräytyvät aluetoimistojen kiintiöjoukko-osastojen mukaisesti.
Haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen on parhaillaan käynnissä ja päättyy 15. tammikuuta 2024. Haku toteutetaan ensimmäistä kertaa OmaIntti-palvelun kautta.
Hei nuori 👋 Olet kutsunnanalainen sinä vuonna, kun täytät 18. Kutsunnat järjestetään vuosittain 15.8-15.12. Muista siis katsoa tarkkaan, milloin oma kutsuntapäiväsi on esimerkiksi OmaIntti-palvelusta. https://t.co/g8xEXio7rf#intti #puolustusvoimat #kutsunnat #inttiedessä
— Puolustusvoimat (@Puolustusvoimat) August 8, 2023