Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un tapaavat huomenna tiistaina Singaporessa, ellei jotakin odottamatonta vielä sitä ennen tapahdu.
Trump on kertonut suhtautuvansa luottavaisin mielin Kimin tapaamiseen ja julistanut sen jo etukäteen historialliseksi menestykseksi. Huolellista valmistautumista tärkeämpää on hänen mukaansa oikea asenne.
Jos presidentti Trump kuitenkin haluaisi vielä viime hetkellä hioa neuvottelutaktiikkaansa, hänen kannattaisi kahden amerikkalaisen ulkopolitiikan veteraanin William Courtneyn ja Michael Haltzelin mukaan syventyä menneiden vuosikymmenten opetuksiin.
– Ensimmäinen opetus: henkilökohtaisella charmilla ja suostuttelutaidolla on rajansa, he toteavat Fox News -uutissivustolla julkaistussa mielipidekirjoituksessa.
– Jaltan konferenssissa 1945 presidentti Franklin D. Roosevelt pyrki rakentamaan luottamussuhdetta neuvostojohtaja Josif Staliniin, majoittui Neuvostoliiton suurlähetystöön Teheranissa ja imarteli Stalinia.
Rooseveltin luottamus oman charminsa voimaan ei tuottanut toivottua tulosta, vaan Stalin saavutti pääosan tavoitteistaan. Seurauksena oli useita vuosikymmeniä kestänyt Euroopan kahtiajako.
Courtney ja Haltzel muistuttavat, että myös vastapuoli voi hyödyntää henkilökohtaista viehätysvoimaansa USA:n kannalta vahingollisella tavalla.
– Vuoden 2001 Slovenian huipputapaamisessa presidentti George W. Bush kertoi vuolaasti, kuinka hän oli kyennyt saamaan kosketuksen Putinin sieluun ja havainnut tämän luotettavaksi.
Huipputapaamiset harvoin käännekohtia
Toinen tärkeä opetus on Courtneyn ja Haltzelin mukaan se, että huipputapaamisilla on taipumus pikemminkin vahvistaa vallitsevat valtasuhteet kuin muuttaa niitä.
– Jaltan konferenssin osallistujat vetosivat laajapohjaisemman hallituksen muodostamiseksi Puolaan. Myöhemmin Britannian Pääministeri Winston Churchill ja Roosevelt joutuivat kuitenkin hylkäämään toiveensa vapaista vaaleista, koska maa oli Neuvostoliiton miehittämä, he sanovat.
Kolmantena opetuksena he mainitsevat suhteiden tilan ja riskien välisen korrelaation.
– Kun korkealla lentävä U-2-kone katosi 1. toukokuuta 1960 Venäjän ilmatilassa, Washington puhui säähavaintokoneen harhautumisesta. Neuvostojohtaja Nikita Hruštšovin paljastettua koneen lentäjän presidentti Dwight Eisenhower myönsi, että kone oli vakoillut. Pariisissa 16. toukokuuta pidetyssä neljän valtion huipputapaamisessa Hruštšov järjesti raivokohtauksen ja syöksyi pois paikalta. Kokous kuivui kokoon ja Eisenhower koki nöyryytyksen.
Neljäntenä opetuksena Courtney ja Haltzel pitävät sitä, että Kremlin kanssa on ollut helpompi sopia aserajoituksista kuin alueellisista erimielisyyksistä. Esimerkiksi he nostavat vuonna 1987 solmitun sopimuksen keskipitkän kantaman ydinaseiden kiellosta tilanteessa, jossa Neuvostoliitto kävi edelleen sotaa Afganistanissa ja tuki sandinistihallitusta Nicaraguassa.
– Kreml on suosinut aserajoitussopimuksia, jotka vahvistavat vaikutelmaa tasavertaisuudesta USA:n kanssa, he toteavat.
Tämä evästys Trumpin olisi syytä pitää mielessään erityisesti silloin, jos parhaillaan valmisteltava tapaaminen hänen ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin välillä aikanaan toteutuu.
Ei soitellen sotaan
Riittämätön valmistautuminen huippukokoukseen on kahden amerikkalaiskonkarin mukaan omiaan lisäämään epäonnistumisen riskiä.
– Presidentti John F. Kennedyn neuvonantajat pelkäsivät, että hän oli valmistautunut huonosti huipputapaamiseensa neuvostojohtaja Nikita Hruštšovin kanssa Wienissä 1961.
Puolitoista kuukautta aiemmin tapahtunut epäonnistunut Sikojenlahden maihinnousu oli vastikään heikentänyt Kennedyn asemaa. Wienissä Hruštšov käytti asetelman täysimääräisesti hyväkseen ja käynnisti pian sen jälkeen Berliinin muurin rakentamisen.
Kun Ronald Reagan isännöi vuonna 1987 presidentti Gorbatšovia Washingtonissa, hän oli tehnyt kotiläksynsä huolellisemmin, ja se kantoi hedelmää. Kokous johti merkittävän keskipitkän kantaman ydinaseita koskevan INF-sopimuksen solmimiseen ja edisti yleistä optimismin ilmapiiriä kansainvälisessä politiikassa. Siitä hyötyivät niin Reagan kuin Gorbatšov.
Courtneyn ja Haltzelin kuudes ja viimeinen opetus koskee Trumpin vähättelemää, mutta menneinä vuosikymmeninä usein ratkaisevaksi osoittautunutta USA:n kongressin roolia.
Presidentti Richard Nixon ja neuvostojohtaja Leonid Brežnev allekirjoittivat kesällä 1974 sopimuksen, joka olisi muun muassa merkittävästi rajoittanut maanalaisia ydinkokeita. Sopimuksen toteutumisen valvonta oli kuitenkin määritelty hyvin puutteellisesti, minkä vuoksi Yhdysvaltain senaatti ei antanut sille siunaustaan. Vastaavan kohtalon koki myös presidentti Jimmy Carterin Brežnevin kanssa solmima SALT II -sopimus.
Ronald Reagan ei tässä toistanut edeltäjiensä virheitä, vaan sitoutti sekä senaatin että edustajainhuoneen INF- ja START-sopimusten valmisteluun jokseenkin alusta alkaen.
– Useat näistä tekijöistä saattavat vaikuttaa presidentti Trumpin huipputapaamiseen Kim Jong-unin kanssa. Kuten Hruštšovin tapaamisessa vuonna 1960, yllätysten mahdollisuus on edelleen suuri, Courtney ja Haltzel varoittavat.
Amerikkalaisessa Rand Corporation -tutkimuslaitoksessa työskentelevä William Courtney on toiminut muun muassa Yhdysvaltain suurlähettiläänä Georgiassa ja Kazakstanissa. Michael Haltzel on entinen senaattori Joe Bidenin ulko- ja turvallisuuspoliittinen neuvonantaja. Hän on toiminut myös muun muassa Ulkopoliittisen instituutin vierailevana tutkijana Helsingissä.