[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”kylma-venaja” mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Venäjän suurimmista kaupungeista moni lukeutuu maailman kymmenen kylmimmän suurkaupungin joukkoon. Muutaman tuhannen asukkaan tsaarinaikaisiin kauppapaikkoihin ja vaatimattomiin sotilaallisiin etuvartioihin pakkosiirrettiin 1900-luvulla diktaattori Josif Stalinin ja muiden neuvostojohtajien mahtikäskyin miljoonia ihmisiä Neuvostoliiton läntisistä osista.
Kremlin vallanpitäjät pitivät raskaaseen teollisuuteen keskittyneiden miljoonakaupunkien luomista karuja luonnonolosuhteita uhmaavana historiallisena saavutuksena. Kun suurisuuntaisen hankkeen todelliset kustannukset alkoivat 1970-luvulla vähitellen hahmottua, virhe oli kuitenkin jo tapahtunut. Venäjän kansantalous maksaa siitä edelleen sietämättömän kovaa hintaa.
Jotta maa voisi säilyä hallittavana ja taloudellisesti toimintakykyisenä, tarvitaan ennen pitkää laajamittainen korjausliike: kaukana Euroopasta sijaitsevien suurkaupunkien on annettava kutistua ja miljoonien asukkaiden on voitava muuttaa länteen, arvioivat amerikkalaistutkijat Fiona Hill ja Clifford Gaddy kirjassaan The Siberian Curse. How Communist Planners Left Russia Out in the Cold.
Hill lukeutuu kansainvälisesti arvostetuimpien Venäjä-asiantuntijoiden joukkoon. Hän on tällä hetkellä virkavapaalla Brookings Institution -tutkimuslaitoksesta presidentti Donald Trumpin nimitettyä hänet johtajaksi Yhdysvaltain kansalliseen turvallisuusneuvostoon viime keväänä.
Gaddy on amerikkalainen ekonomisti, joka on toiminut 90-luvulla Venäjän valtiovarainministeriön neuvonantajana talousuudistuksiin liittyvissä kysymyksissä.
Heidän kirjansa on julkaistu vuonna 2003, mutta Helsingin yliopiston Venäjän politiikan professori Vladimir Gelman pitää siinä esitettyä analyysia neuvostoajan virheellisten asutusratkaisujen muodostamasta painolastista edelleen osuvana.
– Niiden Venäjälle aiheuttamat kustannukset ovat todellakin tavattoman suuret. Mutta olisiko väestön hallittu uudelleenasuttaminen Euroopan puolelle suuressa mittakaavassa realistista? Olen sangen skeptinen sen suhteen, että mitään toteuttamiskelpoista ratkaisua tultaisiin näkemään, Gelman sanoo.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen toteutettiin joitakin pienimuotoisia työvoiman uudelleensijoittamisohjelmia Maailmanpankin osittaisella rahoituksella. Esimerkkinä Gelman mainitsee Vorkutan kaivoskaupungin napapiirin tuntumassa.
Euroopan itäisimmän, Stalinin ajan pahamaineisista vankileireistä tunnetun kaupungin asukkaista moni olisi halunnut lähteä, mutta kaikille muuttohaluisille ei tarjoutunut siihen ohjelman puitteissa mahdollisuutta.
Jos yhtälöä ei ole kyetty ratkaisemaan edes alle sadantuhannen asukkaan Vorkutan osalta, ajatus miljoonien ihmisten hallitusta massamuutosta voi helposti tuntua toivottoman etäiseltä. Sitä mieltä on ilmeisesti myös neljännen presidenttikautensa aloittava Vladimir Putin, jonka huomio kohdistuukin Gelmanin mukaan aivan muihin asioihin.
– Putinin uuden kauden keskeisin tavoite on pysyä vallassa myös vuoden 2024 jälkeen. Se saattaa tapahtua esimerkiksi perustuslakia muuttamalla. Vaikka presidentinvaaleissa ei tarjottu todellisia vaihtoehtoja, hän arvatenkin katsoo saaneensa niiden myötä vapaat kädet, hän sanoo.
Kremlin ohjauksessa toimivan RT-uutiskanavan päätoimittaja Margarita Simonyan kiiruhti heti vaali-iltana pohjustamaan maaperää sille, mitä kenties tuleman pitää.
– Ennen hän oli vain presidenttimme, ja hänet oli mahdollista korvata. Nyt hän on johtajamme, emmekä salli teidän vaihtavan häntä, Simonyan julisti uhmakkaassa Twitter-viestissään.
Syksyllä 65 vuotta täyttänyt Putin saattaa Gelmanin mukaan hyvinkin ajatella istuvansa Venäjän johdossa vielä seuraavat parikymmentä vuotta. Puheet viimeisestä kuusivuotiskaudesta tai presidentin väistymisestä jo ennen sen päättymistä edustavat hänen mielestään toiveajattelua.
Samaan lokeroon venäläisprofessori sijoittaa myös arviot, joiden mukaan Putin ryhtyisi uudelleenvalintansa sinetöidyttyä lämmittämään Venäjän suhteita länteen. Sen estävät jo vuonna 2014 toteutettu Krimin kaappaus ja Venäjän sotatoimet Itä-Ukrainassa.
– Ukrainan tilanteeseen ei nähdäkseni ole odotettavissa ratkaisua pitkään aikaan. Venäjä on presidentti Putinin johdolla ajanut asetelman niin pahasti solmuun, että ratkaisun löytäminen olisi erittäin vaikeaa silloinkin, jos hän sitä haluaisi.
Seikkailuilla Ukrainassa ja Syyriassa on hänen mukaansa Venäjälle kova hinta, joka vain kasvaa ajan kuluessa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö edessä saattaisi olla uusia voimannäyttöjä.
– Milloin ja missä muodossa – sitä emme tiedä. Eihän Ukrainan sotaakaan kai osannut ennustaa kukaan muu kuin vuonna 2013 kuollut amerikkalainen jännityskirjailija Tom Clancy, Gelman naurahtaa.
Britannian Salisburyn taannoinen hermomyrkkyisku ja sen laukaisemat tapahtumat muistuttavat kieltämättä pikemminkin vakoilutrillerin juonenkäänteitä kuin niitä seesteisiä tunnelmia, joista lännessä saatiin kylmän sodan päättymisen jälkeen jonkin aikaa nauttia.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row full_width=”stretch_row_content” css=”.vc_custom_1522917166564{margin-top: 20px !important;margin-bottom: 20px !important;padding-top: 20px !important;padding-bottom: 20px !important;background-color: #eaeaea !important;}”][vc_column][vc_single_image image=”139743″ img_size=”full” add_caption=”yes” alignment=”center” onclick=”zoom” css_animation=”slideInUp”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Maaliskuun alussa pitämässään vuosittaisessa linjapuheessa Putin ei vain uhitellut Venäjän uusilla ihmeaseilla, vaan myös lupaili kansalaisille parempaa tulevaisuutta. Monet vaalien alla pidetyn puheen sisältämistä lupauksista jäänevät Gelmanin mukaan käytännössä lunastamatta.
– Todellisia rakenteellisia reformeja ei ole näköpiirissä. Ensimmäisellä presidenttikaudellaan 2000-luvun alussa Putin vei menestyksellisesti läpi tiettyjä uudistuksia, mutta viime vuosina se agenda on jäänyt toissijaiseksi, hän sanoo.
Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen vanhempi ekonomisti Heli Simola sanoo uudistuksia tarvittavan, jos Venäjä mielii takaisin nopeamman kasvun polulle. Talouden haasteita ei hänen mukaansa ole piiloteltu, vaan ne myönnetään myös Kremlissä ja niistä käydään asiantuntevaa keskustelua.
– Suurten, järjestelmää muuttavien uudistusten toteuttaminen on kuitenkin vaikeaa missä tahansa maassa, eikä Venäjä ole siinä suhteessa poikkeus, hän huomauttaa.
Isoilla uudistuksilla on taipumus johtaa joidenkin ryhmien aseman heikentymiseen. Sen vuoksi ne, jotka kokevat etunsa uhatuiksi, vastustavat niitä kynsin hampain. Venäjällä kyse on usein hyvin vaikutusvaltaisista ryhmistä, jotka kykenevät estämään uudistusten läpiviennin, ja niin järjestelmä ja sen ongelmat säilyvät ennallaan.
– Pienempiä uudistuksia Venäjällä kyetään kyllä tekemään ja on myös tehty. Ne on saatettu kuitenkin pian unohtaa tai pyörtää, jolloin vaikutukset eivät ole jääneet pysyviksi, vaan on palattu takaisin entiseen, huonoon tasapainoon.
Presidentti Putinille esiteltiin jo viime toukokuussa kaksi tilaustöinä laadittua talouskehitysohjelmaa, mutta niiden kohtalo on edelleen epäselvä. Entinen valtiovarainministeri Aleksei Kudrin työryhmineen esittää maltillista raha- ja finanssipolitiikkaa vakaan talouskehityksen turvaamiseksi.
Keisari Nikolai II:n aikaisen pääministerin nimeä kantava Stolypin-klubi puolestaan tarjoilee nykyistä löysempää raha- ja finanssipolitiikkaa sekä talouden massiivista elvyttämistä keskuspankki- ja budjettirahoituksella.
Molemmat ohjelmat tavoittelevat liiketoimintaympäristön parantamista, uusia investointeja koulutukseen ja terveydenhuoltoon sekä kehityspanostuksia teknologiaan ja digitalouteen. Talouspoliittinen ohjelma, jonka Putin lopulta vahvistaa, yhdistelee Simolan mukaan todennäköisesti elementtejä kummastakin ehdotuksesta sekä virkamiesten esittämistä toimista.
– Maltillista raha- ja finanssipolitiikkaa luultavasti jatketaan, eikä Stolypin-klubin radikaaleimpia ehdotuksia oteta mukaan. Olennaista on se, kuinka ohjelmaa käytännössä toteutetaan. Aiempiinkin ohjelmiin on kirjattu oikein hyviä toimenpiteitä, mutta osaa niistä ei ole toteutettu ollenkaan ja osa vain paperilla. Käykö jälleen niin, vai pysytäänkö tällä kertaa parempaan, hän pohtii.
Jotta sijoittajien luottamus palautuisi ja talouskasvun perusmekanismit aktivoituisivat, useat venäläiset talousasiantuntijat ovat korostaneet tarvetta myös institutionaalisiin muutoksiin. Muun muassa presidentin talousneuvostossa istuva Evsei Gurvitš on arvioinut bruttokansantuotteen kasvun jähmettyvän korkeintaan kahden prosentin vuositasolle, ellei institutionaalista kehikkoa kyetä uudistamaan.
Vaikka uudistusten välttäminen voi tuntua poliittisen vakauden nimissä houkuttelevalta, historia on hänen mukaansa osoittanut sen johtavan lopulta näivettymiseen.
Institutionaalisten uudistusten tärkeyttä on korostanut myös Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin venäläinen pääekonomisti Sergei Guriev. Hän totesi taannoin, että jos Venäjä haluaa seuraavien vuosikymmenten aikana nousta kehittyneimpien maiden joukkoon, on täysin epäolennainen kysymys, kasvaako talous yhden vai kahden prosentin vuosivauhtia.
Viime vuonna Venäjän bruttokansantuote kasvoi alustavien tietojen mukaan puolentoista prosentin luokkaa. Taustalla vaikutti erityisesti öljyn tuntuva hinnannousu. Maltillisen kasvun odotetaan jatkuvan, ja se saattaa Heli Simolan mukaan olla omiaan jarruttamaan uudistusten tekemistä. Välitöntä pakkoa uudistuksiin ei tässä tilanteessa ole.
Vaikka Venäjä näyttää elävän uutta pysähtyneisyyden aikaa, kansalaisten enemmistö suhtautuu tilanteeseen kärsivällisesti. Työttömyysaste on alhainen, ja keskimääräinen tulotaso on noussut tuntuvasti 90-luvun vuosista, joiden kaoottisiin tunnelmiin vakauden ylimpänä takuumiehenä esiintyvä presidentti Putin usein mielellään viittaa.
Paikallistasolla protesteja esiintyy professori Gelmanin mukaan suhteellisen paljon, mutta aktivismin valtakunnallinen organisointi on käynyt viime vuosina mahdottomaksi. Oppositiopoliitikoista valovoimaisimmaksi luonnehditusta Aleksei Navalnyistakaan ei hänen mielestään ole nykyhallinnon haastajaksi.
– Hän tarvitsisi siihen huomattavasti nykyistä enemmän osaamista ja resursseja, ja viranomaiset huolehtivat siitä, että hän ei sellaisia saa, Gelman sanoo.
Eliitin keskuudessa tyytymättömyys Putinin toimia kohtaan on hänen mukaansa viime vuosina voimistunut, mutta status quota ei silti haluta horjuttaa.
– Ajatellaan, että muutoksiin liittyy riskinsä. Kaikkihan voisi muuttua huonompaan suuntaan.
Jos Putin syystä tai toisesta sittenkin väistyisi vapaaehtoisesti presidentin paikalta, hänen seuraajansa olisi Gelmanin mukaan täytettävä yksi kriteeri ylitse muiden.
– Seuraajan olisi oltava ehdottoman lojaali Putinille samaan tapaan kuin Putin on ollut lojaali edeltäjälleen Boris Jeltsinille. Jeltsinille taattiin säädylliset olosuhteet vetäytymisensä jälkeen, eikä Putin ole kritisoinut häntä hänen elinaikanaan tai sen jälkeenkään. Vaikka presidentti esittää Jeltsinin ajan hyvin kielteisessä valossa, Jeltsinin henkilöön hän ei ole puheenvuoroissaan kajonnut.
Sitä, kuka tämän kriteerin Putinin mielestä parhaiten täyttäisi, on Gelmanin mukaan toistaiseksi ennenaikaista arvioida.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]