Enemmistö suomalaisista aikoo äänestää varmasti kevään 2023 eduskuntavaaleissa. Puolueen merkitys äänestysvalinnassa näyttää lisäksi kasvaneen.
Kaikista täysi-ikäisistä ja alle 80-vuotiaista kolme viidestä (62 %) ilmoittaa tulevansa varmasti äänestämään kevään eduskuntavaaleissa, ilmenee KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreesta kyselytutkimuksesta.
Melko varmoja äänestäjiä on viidennes (21 %). Enemmän tai vähemmän epävarmoja on kuudenneksen verran (15 %).
Nyt saatu tulos on samaa tasoa kuin vastaavana ajankohtana ennen 2019 eduskuntavaaleja. Täysin varmoja äänestäjiä oli vuoden 2018 joulukuussa 60 prosenttia. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Suomessa asuvista kansalaisista 72 prosenttia käytti äänioikeuttaan. Nyt saadut tulokset viittaavat siihen, että äänestysprosentti saattaa olla samaa tasoa, ellei jopa hieman korkeampi.
Kun tarkastellaan eri puolueiden kannattajien aikomuksia käydä äänestämässä, muita varmempia ovat etenkin kokoomuksen (84 % varmoja), vihreiden (77 %) ja vasemmistoliiton (74 %) kannattajat.
Perussuomalaisten (61 %) ja keskustan (58 %) kannattajat ovat muiden puolueiden kannattajiin verrattuna vähemmän innostuneita äänestäjiä.
Puolueen merkitys kasvanut
Puolueen ja ehdokkaan merkitystä valinnan kannalta lähestyttiin kysymyksellä:
”Jos äänestäisit huhtikuun eduskuntavaaleissa, niin mikä olisi puolueen ja ehdokkaan merkitys valintasi kannalta?”
Joka toinen (51 %) ilmoittaa, että puolue on paljon tai jonkin verran tärkeämpi kuin ehdokas. Vastaavasti vain noin kuudesosa (15 %) painottaa ehdokasta. Reilu neljännes (28 %) arvioi, että puolue ja ehdokas ovat yhtä tärkeitä valintatilanteessa.
Verrattuna vastaavaan tutkimukseen vuoden 2018 joulukuussa näyttäisi puolue painavan valinnassa aiempaa enemmän. Vuoden 2018 kyselyssä 40 prosenttia piti puoluetta paljon tai jonkin verran tärkeämpänä kuin ehdokasta, kun osuus oli noussut nyt 51 prosenttiin.
Viidennes piti vuonna 2018 ehdokasta paljon tai jonkin verran puoluetta tärkeämpänä, kun osuus oli laskenut nyt 15 prosenttiin.
Nuorempien ikäluokkien keskuudessa ilmenee, kenties yllättäen, muita enemmän puoluetta tärkeämpänä pitäviä. Ikääntyneiden parissa on keskimääräistä enemmän niitä, joiden mielestä puolue ja ehdokas ovat yhtä tärkeitä.
Varmasti äänestämään aikovista lähes joka toinen (48 %) pitää puoluetta tärkeämpänä kuin ehdokasta. Toisaalta satavarmasti äänestävistä yksi kahdeksasta (12 %) sanoo, että ehdokas on sittenkin tärkeämpi kuin puolue.
Puoluetta ehdokasta tärkeämpänä pitäviä on keskimääräistä enemmän kokoomuksen (69 %) ja vihreiden (66 %) kannattajien keskuudesta.
Vähiten puoluetta korostavia löytyy keskustan tukijoiden joukosta (36 %). Keskustan kannattajista lähes puolet (45 %) pitää ehdokasta ja puoluetta yhtä tärkeinä ratkaisujen kannalta.
Kokoomuksen tukijoista 70 prosenttia ei voi kuvitella äänestävänsä jonkun muun puolueen ehdokasta. SDP:n ja keskustan kannattajista enemmän kuin kaksi viidestä saattaa tehdä valintansa useamman kuin yhden puolueen ehdokkaiden joukosta.
KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti Kantar Public. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla 2.–7.12.2022. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1.029. Vastaajat edustavat maamme 18–79 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.