Ruohonen-Lerner muistuttaa, että vanhenevan väestön osuus kasvaa kiihtyvällä tahdilla ja yksinasuvien ikäihmisten määrä on kasvussa.
– Tulevaisuudessa keskuudessamme elää yhä enemmän ikääntyviä kansalaisia, joilla muisti pettää, minkä takia he ovat myös maistraattien edunvalvontapalvelujen tarpeessa, Ruohonen-Lerner huomauttaa tiedotteessaan.
Hallitus on hänen mukaansa kaavaillut muun muassa Hyvinkään ja Porvoon maistraattien palvelujen keskittämistä Vantaalle, mikä hänen mielestään hankaloittaisi ikääntyvän väestön ja heidän omaistensa asioimista
– Aiotaanko maistraattien holhoustoimen palvelut turvata myös jatkossa lähipalveluna eli suorassa vuorovaikutuksessa? Vai järjestetäänkö esimerkiksi muistisairaiden kuuleminen kirjallisesti tai videoyhteyksien välityksellä? Miten muistisairaan oikeusturva silloin toteutuu, Ruohonen-Lerner kysyy hallitukselta.