Liikenne- ja viestintäministeriö esittää laajakaistan yleispalvelunopeuden nostamista marraskuun alussa nykyisestä yhdestä megabitistä kahteen megabittiin sekunnissa.
Pitkän aikavälin tavoite olisi nostaa nopeus 10 megabittiin sekunnissa vuoteen 2021 mennessä. Nopeuden väliarviointi tehtäisiin vuonna 2017.
Lisäksi nopeuden tasaisuus varmistettaisiin määrittelemällä vähimmäisnopeus vuorokauden ja neljän tunnin seurantajaksoilla.
Viestintäviraston selvityksen mukaan yleisesti käytössä olevat verkon yhteysnopeudet ovat nousseet teknisen kehityksen, käyttöön otettujen uusien taajuusalueiden ja langattomien yhteyksien myötä.
– Nopeuden nostolla vastaisimme arkipäiväisten sähköisten palvelujen käyttövaatimuksiin ja pohjustaisimme tulevaisuuden palvelujen leviämistä, kertoo opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sdp.) ministeriön tiedotteessa.
Hänen mielestään kohtuuhintainen ja riittävän nopea verkkoyhteys on jokaisen suomalaisen perusoikeus.
Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt laajakaistan yleispalvelun nopeuden nostoa koskevan asetuksen lausunnoille. Lausuntojen määräaika on huhtikuun alussa.