Lääkäri LV:lle: Influenssa voi nyt iskeä voimalla

Koronavirus on kahtena aiempana vuonna vienyt sijaa influenssalta.
Influenssakausi on kahtena vuonna jäänyt lieväksi. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Influenssakausi on kahtena vuonna jäänyt lieväksi. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Espoon tartuntatautiyksikön ylilääkäri Topi Turunen kertoo Länsiväylälle, että kaupungin sairaalassa on viime viikkojen aikana ollut keskimäärin noin kymmenen koronaviruspotilasta.

– Korona kiertää edelleen, mutta tautimuoto painottuu lievempään. Hoivakodeissa ja muissa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä on ollut yksittäisiä tartuntoja ja pieniä koronaryppäitä. Tilanne on kuitenkin yleisesti ottaen rauhallinen, Turunen kertoo kaupungin koronatilanteesta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kahtena viime vuonna koronavirus on vienyt jalansijan influenssalta. Nyt on Turusen mukaan mahdollista, että tilanne voi muuttua.

– Koronan ennustaminen on vaikeata. Olemme nähneet uusien virusmuunnosten tulon ja on mahdollista, että niin käy nytkin, Turunen sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– On myös arvioitu, että influenssa voi iskeä nyt voimalla.

Ylilääkäri toteaa, että riskiryhmäläisten suojelu ja yleinen huomaavaisuus ovat edelleen tarpeen.

– Ei mentäisi ihmisten ilmoille sairaana ja jos on pakko liikkua, käytettäisiin maskeja, hän toivoo.

Mainos