Yhdysvaltojen poliittiseen kulttuuriin on jo pitkään kuulunut tapa, jossa suurlähettiläspaikkoja jaetaan presidentin merkittäville kampanjatukijoille.
Toisella kaudellaan Obama on nimittänyt ennätysmäärät lähettiläitä poliittisin perustein eikä sammakoilta ole vältytty.
Esimerkiksi Norjan suurlähettilään paikalle ehdotettu George Tsunis närkästytti norjalaiset toteamalla ensin, ettei ole koskaan edes käynyt maassa ja luonnehtimalla sitten yhtä maan valtapuolueista ääriliikkeeksi. Argentiinan suurlähettilääksi ehdotettu Noah Mamet ei niin ikään ole koskaan vieraillut asemapaikassaan, eikä mies myöskään puhu sujuvaa Espanjaa.
Kiinan suurlähettilääksi vastikään nimitetty ex-senaattori Max Baucus on puolestaan herättänyt kohua toteamalla julkisesti, ettei ole mikään erityinen Kiina -ekspertti.
Asiantuntijoiden mukaan Obaman valitsemien suurlähettiläiden kömmähdykset kertovat vaaroista, joihin poliittisten ja taloudellisten tukijoiden nimittäminen tärkeisiin diplomaattisiin virkoihin johtaa.
– Kampanjalahjoitukset eivät takaa paikkaa valkoisessa talossa, mutta eivät myöskään ole esteenä sellaisen saamiselle, valkoisen talon lehdistösihteeri Jay Carney muotoili aiemmin tällä viikolla.
Yhdysvalloissa on perinteisesti seurattu niin kutsuttua 70–30 -sääntöä. Sen mukaan ulkomaankomennuksille nimitetään 70 prosenttisesti uradiplomaatteja. Loput 30 prosenttia paikoista varataan poliittisille liittolaisille ja suurlahjoittajille.
Toisella kaudellaan presidentti Obama on jakanut yli puolet suurlähettiläspaikoista poliittisin perustein. Luku merkitsee täyskäännöstä Obaman ensimmäiseen kauteen. Tuolloin vain joka kymmenes suurlähettilään virkanimitys oli poliittinen.