Lakia väestötietojärjestelmästä muutetaan

Muutoksia on tulossa väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annettuun lakiin, kerrotaan valtionvarainministeriöstä.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annettua lakia.

Uudistuksella pyritään helpottamaan ja nopeuttamaan ulkomaan kansalaisten mahdollisuutta saada heidät Suomessa yksilöivä henkilötunnus antamalla Maahanmuuttovirastolle ja poliisille oikeus tallettaa heitä koskevia perustietoja väestötietojärjestelmään

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lisäksi pyritään mahdollistamaan henkilötunnuksen antaminen ja tietojen tallettaminen väestötietojärjestelmään poikkeuksellisesti myös tilanteissa, joissa ulkomaan kansalaisella ei ole esittää passia tai muuta henkilöllisyyden todentavaa asiakirjaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Uudistuksella luovutaan laissa säädetystä kuolinpesän yhteyshenkilöä koskevasta tallettamisvelvollisuudesta, koska tietoja ei ole mahdollista saada viranomaislähteestä kattavasti ja yksilöidysti.

Väestörekisterikeskukselle puolestaan annetaan mahdollisuus muodostaa ja mahdollistaa julkiseen käyttöön tarkoitettujen tiedostojen käyttö rakennushankkeiden ja rakennustietojen osalta.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan maaliskuun alussa lähes kokonaisuudessaan,.

Mainos