Lännen Media: EK valmis luopumaan työnäytteestä

Elinkeinoelämän keskusliitto ei pidä hallituksen kaavailemaa työnäytettä välttämättömänä uudistuksena, kertoo Lännen Media.

– Meidän mielestämme asia on tärkeä, mutta emme ole hirttäytyneet siihen, että pitää ehdottomasti saada uusi malli tämän asian hoitamiseksi. Emme ollenkaan, sanoi Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johtaja Ilkka Oksala Lännen Medialle.

Oksalan mukaan aloite työnäytteestä ei tullut hallitukselle työnantajilta. EK on painottanut edunvalvonnassaan jo olemassa olevan työkokeilun kehittämistä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Oksalan mukaan työnäytteen yksityiskohdat ja käytännön toteutustavat eivät ole täysin hahmottuneet EK:n edustajille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Työttömyysongelma ei ratkea millään yhdellä konstilla, mutta onko tarpeellista lanseerata lähes samankaltainen menettely kuin jo olemassa oleva, Oksala kysyy.

Ammattiliitto Pro uhkasi eilen jättäytyä kilpailukykysopimuksen ulkopuolelle, mikäli hallitus toteuttaa kaavailemansa työttömän työnäytteen ja työttömyyskorvausta alemman palkkatyön vastaanottamisesta. Myös Palvelualojen ammattiliitossa (PAM) hallituksen suunnitelmat hermostuttavat.

Asia nousi esille myös eilen eduskuntakeskustelussa, kun keskustan kansanedustaja Antti Rantakangas epäili SDP:n puheenjohtajalla Antti Rinteellä olevan jotain tekemistä Pron uhkauksen kanssa.

Mainos