Lapsen etu on Pakolaisneuvonta ry:n mukaan jäänyt kokonaan arvioimatta reilusti yli puolessa päätöksistä, vaikka sekä kansalliset lait että kansainväliset sopimukset velvoittavat siihen kaikissa lapsia koskevissa päätöksissä.
Erityisesti lapsiperheitä koskevissa turvapaikkapäätöksissä lapsen etu jätetään useimmiten arvioimatta. Perhesidepäätöksissä lapsen etu mainitaan useammin.
– Lapsen etu tulisi arvioida yksilöidysti kyseessä olevan lapsen kohdalla. Selvityksemme päätöksissä lapsen edun arviointi oli useimmiten vain pelkkä maininta ilman varsinaista perustelua koskien kyseessä olevaa lasta, sanoo Pakolaisneuvonta ry:n toiminnanjohtaja, lakimies Marjaana Laine.
Pakolaisneuvonta ry:n Lapsen etu -selvityksessä on käyty läpi Pakolaisneuvonnan asiakkaiden vuoden 2014 turvapaikka- ja perheenyhdistämispäätökset, joissa on mukana lapsia.