Kyky liikkua joukkoliikenteessä saavutetaan kyselyyn vastanneiden vanhempien mielestä keskimäärin 9,7-vuotiaana.
Liikenneturvan koulutuspäällikkö Antero Lammin mukaan lapsen valmiudet itsenäiseen liikkumiseen eivät mene yksiselitteisesti iän mukaan, vaan yksilölliset erot ovat suuria.
– Vanhemmat ovat parhaita arvioimaan lastensa kykyä turvalliseen liikkumiseen, hän arvioi Liikenneturvan tiedotteessa.
Lapsi oppii turvallisen liikkumisen seuraamalla aikuisten esimerkkiä ja harjoittelemalla itse
– Kuten muitakin taitoja, myös liikenteessä liikkumista voi ja pitää harjoitella. Näin varmistetaan, että lapsi liikkuu ympäristössä, jonka hän hallitsee, Lammi muistuttaa.
Liikenneturva kampanjoi koulujen alkaessa yhdessä autoalan järjestöjen ja poliisin kanssa teemalla ”Sinä teet suojatien”. Kaksivuotisen kampanjan tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta edistämällä turvallista liikennekäyttäytymistä suojateiden yhteydessä.
Perhetutkimukseen haastateltiin 701 henkilöä, joilla oli 7–12-vuotiaita lapsia 471 ja 13–16-vuotiaita lapsia 383. Tutkimuksen toteutti TNS Gallup helmikuussa.