Lemminkäisen toukokuun 5. päivä alkaneet yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet Suomessa.
Henkilöstövähennykset toteutuvat yhtiön mukaan irtisanomisten lisäksi muun muassa lomautuksina tai eläkkeelle siirtymisinä. Toimenpiteet tehdään vaiheittain arviolta lokakuun loppuun mennessä.
Lemminkäinen hakee noin 30 miljoonan euron säästöjä kiinteissä kustannuksissa. Tämän vuoden säästötavoite on 10 miljoonaa euroa.
Lisäksi Lemminkäinen aikoo saavuttaa kustannussäästöjä myös muun muassa uudelleen arvioimalla IT- ja muita kehityshankkeita ja myymällä ydinliiketoimintaansa kuulumattomia omaisuuseriä.
– Näillä paikoin vaikeilla päätöksillä parannamme merkittävästi kilpailukykyämme. Lemminkäisen uudistaminen jatkuu tästä eteenpäinkin, kertoo Lemminkäisen hallituksen puheenjohtaja ja väliaikainen toimitusjohtaja Berndt Brunow yhtiön pörssitiedotteessa.
Lemminkäinen ilmoitti 28. huhtikuuta aloittavansa yhteistoimintaneuvottelut tai vastaavat toimenpiteet, jotka koskevat koko konsernia ja kaikkia henkilöstöryhmiä talotekniikka-liiketoimintasegmenttiä lukuun ottamatta.
Tanskassa neuvottelut ovat jo päättyneet. Venäjällä, Norjassa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa toimenpiteet ovat kesken.
Maaliskuun lopussa Lemminkäisen palveluksessa oli 6 761 henkilöä. Suomessa työskenteli noin 4 500 henkilöä, joista talotekniikan palveluksessa noin 1 500 henkilöä.