Li Andersson HS:lle: Etäopetusta todennäköisesti jatketaan

Hallitus tekee maanantaina koulujen etäopetuksen kestosta uuden linjauksen.

Opetusministeri Li Anderssonin (vas.) mukaan hallitus todennäköisesti päättää jatkaa koulujen etäopetusta. Etäopetuksen on ollut määrä jatkua 13. huhtikuuta asti.

– Viikonlopun aikana kuuntelemme vielä terveysviranomaisia ja päätämme, kuinka pitkään jatkamme etäopetusta. Todennäköisesti etäopetus jatkuu, ja arvioimme tarvittavaa kestoa asiantuntijatiedon pohjalta, opetusministeri sanoo Helsingin Sanomille.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Etäopetuksen on ollut määrä jatkua 13. huhtikuuta asti. Hallitus kokoontuu maanantaina päättämään jatkosta.

Yksi vaihtoehto HS:n mukaan on esimerkiksi jatkaa kuukaudella etäopetusta, jonka jälkeen päätetään jatkosta. Toinen vaihtoehto on päätös siitä, ettei lähiopetukseen enää palata tänä keväänä.

– Koko hallitus on sitoutunut siihen, että kaksi tärkeää periaatetta toteutuu: opetus ei keskeydy vaan jatkuu, eikä kenenkään valmistuminen saa vaarantua, Andersson sanoo.

Mainos