Li Andersson: Rikkaimmille annetaan, pienituloisimmilta otetaan

Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan eriarvoisuus kasvaa.

– Eriarvoisuuden kasvu on tosiasia, Li Andersson totesi eduskunnassa keskiviikkona.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja piti puolueensa ryhmäpuheen eduskunnan budjettikeskustelussa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa eriarvoisuuden vähentäminen ei ole asia, johon voidaan palata sitten, kun ”talous on kunnossa” tai ”työllisyys hyvä”, vaan se pitäisi ottaa huomioon joka päivä päätöksenteossa.

– Vasemmistoliiton eduskunnan tietopalvelusta tilaama laskelma osoittaa, että hallituksen päätökset kasvattavat tuloeroja Suomessa. Sama vahvistaa myös valtiovarainministeriön arvio ensi vuoden talousarviosta.

Li Andersson summasi, että ”rikkaimmille annetaan noin 400 euroa lisää vuodessa”, kun pienituloisimmat taas menettävät 37 euroa.

– Hallitus on hävittänyt jo yli puolitoista miljardia euroa valtion tulopohjasta hyvätuloisia suosivilla ansiotuloverokevennyksillä. Ensi vuonna veroale jatkuu 300 miljoonan verokevennyksellä. Kun tulonjakovaikutuksia tarkastelee, kohtelee ensi vuoden budjetti jälleen kaikista suopeimmin kaikista hyvätuloisimpia suomalaisia, Andersson sanoi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa vasemmistoliiton visiossa sosiaaliturva uudistettaisiin kokonaisvaltaisesti perustulokokeilun pohjalta.

– Työvoimapolitiikka ei rankaise työttömiä vapaaehtoistoiminnasta tai oma-aloitteisuudesta ja kaikille annetaan mahdollisuus uudelleenkouluttautua. Yritystukijärjestelmä tukee talouden kestävää rakennemuutosta ja laadukasta tutkimusta. Suomen osaamistasoa nostetaan, Andersson luetteli.

 

Mainos